Luin 1970-luvulla tämän Paavolaisen teoksen Saksan-keikastaan. Nyt käsillä vuonna 1938 ilmestynyt neljäs painos, lainassa Ilkka Sysilältä. En muistanut miten pitkään Paavolainen selostaa kirjailijatapaamista Travemünden Dichterhausissa elokuussa 1936. Pohjoismaiset ja saksalaiset vieraat ovat itselleni tyystin vieraita, samoin toinen suomalaisvieras Göran Stenius. Paavolainen selostaa tietysti tapaamiensa ihmisten lisäksi tarkasti miljöötä ja sosiaalisia tapahtumia, mutta mies ei ole tässä parhaassa vedossaan. Erityisen paljon Paavolainen ruotii natsien "pohjoista ajatusta" ja sen eri ilmenemismuotoja Saksan kulttuurielämässä. Rotuopin mies näyttää tyrmäävän melko selväsanaisesti, mutta kiistattomasti Paavolainen myös arvostaa natsien energisyyttä ja dynaamisuutta. Thomas Mannin vainoamista Paavolainen pitää vastenmielisenä.
Mutta tunnetusti Paavolainen pääsi parhaaseen vauhtiinsa selostaessaan Nürnbergin puoluepäiviä. Modernismia ihaillut Paavolainen ei tietenkään peittele myötämielisyyttään natsien suurisuuntaiseen arkkitehtuuriin juhlien puitteissa. Rosenbergin, Goebbelsin ja Hitlerin puheita ruoditaan pitkään. Paavolainen korostaa kristinuskon, varsinkin luterilaisuuden, vastustamista, naisten kehnoa asemaa ja vastakkainasettelua Neuvosto-Venäjän bolshevismin kanssa. Sota tuntuu väistämättömältä. Nyt luettuna tuntuu aika merkilliseltä, että Paavolaista pidettiin natsimyönteisenä. Mutta tietysti teksti on vanhentunutkin myöhempien tapahtumien valossa, Paavolainen aavisteli pahaa, muttei pystynyt näkemään kuinka pahasti tulisi käymään.
Natsimyönteisyyden logiikkahan menee vassaripiireissä (joita Suomen "kulttuuri" piirit pitkälti ovat näin):
VastaaPoistaSuostui matkustamaan Natsi-Saksaan = natsi mikä natsi.