Sorrentinon leffa ei voisi paremmin alkaa, Louis-Ferdinand Céline -sitaatti ja tykinlaukaus. Roomalainen hedonistinen (tyhjän)toimittaja Jep viettää 65-vuotisjuhliaan. Kirkkaat värit, Rooma, nopea rytmi, kauniit naiset, barokkipalatseja, monipuolista musiikkia, kamera liikkuu, sisäistä monologia, jopa Fanny Ardant -cameo. Sorrentino ammentaa italofilmin parhaista perinteistä, suoria viittauksia Felliniin, Antonioniin, Viscontiin. Jep on bailannut Roomassa 26-vuotiaasta ja nyt alkaa olla tilinpäätöksen aika, kun juhlien jälkeen saapuu tieto ensirakkauden (Annaluisa Capasa) kuolemasta. Tiesin elokuvan hyvän maineen, mutta pari aiempaa näkemääni Sorrentinoa eivät oikein vakuuttaneet. Tämä pääsi siis yllättämään, tarina piti intensiivisesti otteessaan ja ratkaisut eivät olleet kuluneimpia. Ilman muuta tämän vuosikymmenen parhaita eurooppalaisia leffoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti