sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Viskin Ystävien Seuran pikkujoulu 2016



VYS:n jo perinteinen pikkujoulu karkasi viime vuonna laukalle useampaan baariin, mutta nyt palattiin kiintempään formaattiin Punavuoren Ahveneen. Virallisempana teemana oli nyt Glenfiddich, jolta maistettiin kahta marginaalisempaa uutuutta vauhdikkaan alustajan johdolla. Ripeäliikkeistä koreografiaa työstäneen herrasmiehen nimi jäi valitettavasti epäselväksi itselleni. Ensimmäisenä muodikkaasti IPA Experiment. Speyside-panimon IPAa on pidetty kuukausi Glenfiddich-tynnyrissä ja sitten samaan tynnyriin vaihdettu viski kolmeksi kuukaudeksi. Tällä oletettavasti saadaan viskissä esiin jenkkihumalan sitrusaromeja, katkeruuden mukaan tuleminen olisikin jo hämmentävämpää. Ja niinpä nyt todellakin saattoi aistia, ehkä karkeahkon hedelmäisessä viskissä onkin ripaus sitrusta. Tätä vielä korostettiin puristamalla verigreipin kuoripalasesta viimeiset tipat lasiin ja hieromalla kuorta lasin reunaan. Et voilà, sitruksisuus lisääntyy. Ikää ikämerkitsemättömällä viskillä noin 6-7 vuotta, Suomeen saatu noin 500 pulloa. Luin netistä myöhemmin, että Speysiden käyttämä humala on Challenger, joka on enemmän yleishedelmäinen kuin sitruksinen.
 
Toisena Glenfiddich-pläjäyksenä Project XX, joka on perinteisempää lajia. Firman 20 ambassadoria valinneet suosikkitynnyrejään, joista sitten blendaaja kasannut homman kokoon. Tässä oli Fiddichin perinteistä päärynäistä aromia. Seremoniamestarin johdolla sitten laitettiin suolapala kielen päälle ja heitettiin viskiä päälle. Aika miellyttävä efekti, joka sai viskin maistumaan, ööh, suolaisemmalta. Kolmanneksi viskiksi sitten Ailsa Bay, johon pääsin alkusyksystä tutustumaan perusteellisemminkin. Tässä kontekstissa maistui tietysti älyttömän savuiselta, joskin tässä savuviskissähän on myös poikkeuksellista makeutta. Seuraavana perinteiset ohjelmanumerot eli viskivisailu ja ruokailu. Tietokilpailu oli taas poskettoman vaikea ja oma tiimini ei pärjännyt taaskaan. Mutta ei se mitään, hauskaa oli taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti