perjantai 6. tammikuuta 2017

Paname Barge Du Canal IPA

Ilkka Sysilän olutaiheisen film noirin kuvaukset jatkuivat Jean-Pierre Melvillen haudalla. Meillä oli haudasta jonkinlaiset koordinaatit, mutta varsin työläs oli hautakivi löytää valtavalta Pantinin hautausmaalta. Ranskalaisen elokuvan suurin nero on 43 vuotta kuolemansa jälkeen jokseenkin unohdettu haudan kunnosta päätellen. Olisi voinut kuvitella esim. Ranskan vastarintaliikkeen muistaneen sankariaan. Melville syntyi 1917 eikä 1913 niin kuin hautakivestä voisi lukea ja kuoli siis 55-vuotiaana sydänkohtaukseen. Melville oli suuri amerikkalaisen rikoselokuvan ihailija ja jätin haudalle Stone Ruination IPA -tölkin. Kuvasimme useita kohtauksia haudan ääressä. 

Siirryimme myöhäiselle lounaalle Crimée-metroaseman liepeille. Istuimme pitkään ikkunapöydässä ennen kuin havaitsimme ikkunasta luodinreikiä. Ikkunan ulkopuolella partioi neljän konetuliaseilla varustetun sotilaan ryhmä. Grimbergeniä kummempaa olutta paikassa ei ollut ja entrecôtekin olisi voinut olla parempi.





Canal Saint-Martinin rannalla upealla paikalla on uusi upean näköinen panimoravintola Paname Brewing Company. Suuri tila, hieno näköala kanavalle auringon laskiessa, avattu noin puolitoista vuotta sitten. Paljon porukkaa, parkkeerasimme tiskille. IPAssa 6%, liian kylmää. Hedelmää, hartsia ja katkeroa.  Ei täysin puhdas, mutta makua löytyy. 69 IBUa, Cascadea, Citraa, Columbusta. Positiivinen yllätys, tässä on monet osaset kohdallaan. Pariisi, Paname, 5.1.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti