Kuulin äskettäin Englannissa asuvalta Juha Nakarilta, että natsiaikoihin keskittyvän Bernie Gunther -sarjan luoja Philip Kerr on kirjoittanut myös jalkapalloaiheisia romaaneja. Kovin suuri menestys tämä sarja ei liene vielä, koska kuulin asiasta ensi kerran. Hankin nyt sitten sarjan avauksen vuodelta 2014.
Tarina sijoittuu nykyaikaan, tammikuun siirtoikkunaan 2014, kuvitteelliseen pääsarjajoukkueeseen London City FC, jolla on hulppea uusi stadion Itä-Lontoossa Thamesin rannalla. Joukkueen managerina on karismaattinen portugalilainen João Gonzales Zarco (João Gonçalves Zarco oli portugalilainen tutkimusmatkailija 1400-luvulla) ja omistajana on ukrainalainen oligarkki Viktor Sokolnikov. Herkullinen asetelma siis, vähänkin jalkapalloa seuranneen on helppo kuvitella hahmoille esikuvat hieman lännempää. Tuttuun tapaan Kerr pudottelee fiktion sekaan todellisia henkilöitä.
Päähenkilö ja kertoja on London Cityn valmentaja (suomalaistermein siis apuvalmentaja) Scott Manson, Skotlannin maajoukkuemaalivahdin (mukana MM-kisoissa 1974) poika ja entinen Arsenal-peluri. Kerrin tyyli tuntuu aluksi komediallisen kepeältä, mutta sävyt synkkenevät nopeasti Mansonin entisen pelikaverin itsemurhan takia. Pitkän linjan Arsenal-fani Kerr tietysti rakastaa vihata Leeds Unitedia. Kerr pistää Leedsin häviämään FA Cupin kolmannen kierroksen ottelun Elland Roadilla 0-8. Kuvaus on niin hekumallista, että Kerr on varmaan kirjoittamisen aikana lauennut vähintään yhtä monta (8) kertaa. Billy Bremneriä skotti-Kerr pilkkaa sentään hyväntahtoisesti.
Jalkapallo rikosromaanin miljöönä on melko harvinainen, mutta ei kuitenkaan ennenkuulumaton. Tunnetuin tapaus lienee Manuel Vázquez Montalbánin FC Barcelona -dekkari El delantero centro fue asesinado al atardecer (Offside/Jumalten peli) vuodelta 1989. Englannissa 1999 Phil Andrews julkaisi hauskan Chandler-pastissin Own Goals. Hauskana voitaneen pitää myös David Peacen Damned Unitedia, vaikka se tositapahtumiin pohjaavana Leeds United -fanin hymyä hyydyttikin. Kerr siis kirjoittaa puhdasta fiktiota, vaikka hahmoissa tuttuutta onkin.
Kerrin vihamielisyys Lontoon poliiseja kohtaan on silmiinpistävää, näiden rinnalla Göring ja Heydrich olivat pikkunilkkejä. Onkohan Wimbledonissa asuva Kerr saanut yhden ylinopeussakon liikaa? Tarina soljuu hyvin, mutta kieltämättä tässä on välityön makua verrattuna Gunther-kirjoihin. Juoni muuttuu vähitellen arvoitusdekkariksi ja lopussa hilpeys valtaa taas alaa traagisuudelta. Manson jää keinotekoisen oloiseksi hahmoksi, joka ei tunnu hätkähtävän pöyristyttävimmissäkään käänteissä. Ennen rikosarvoituksen loppuratkaisua tapahtuva pitkitetty derby West Hamia vastaan on poikkeuksellisen päälleliimattu ja ennakoitava. Silti äärimmäisen viihdyttävää luettavaa ja jatko-osat Hand of God ja False Nine ovat jo verkkokaupasta tilattuina matkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti