lauantai 8. huhtikuuta 2017

Helsinki Beer Festival 2017, 2.päivä



Viimevuotiseen tapaan Cyde Hyttinen järjesti Helsinki Beer Festivalin yhteyteen blogistitapaamisen bisneksiään edistämään, tällä kertaa mukana Suomen Olutseura ja Olutposti, Nokian Panimo, voileipäfirma ja Olvikin varmaan sponsoroimassa.  Ihan hauskaa, pari olutta tarjolla, muutama voileipä ja pystyi näkemään livenä pari uutta olutbloggaajaa fyysisessä muodossa. Kun varsinaisessa olutblogosfäärissä ei tällaista organisointikykyä ole, niin Cyde hoitelee hommaa ansiokkaasti. Paikalla oli myös Punavuori Gourmetin Anikó Lehtinen, joka hetkeä myöhemmin valittiin Olutliiton uudeksi johtajaksi. 


Tunnin sisällä oli aika vaikea saada juotua Olvin American Cream Alea ja Nokian inkiväärimössöä, litra yhteensä. Onnistuin siinä kuitenkin ja festivaalialueella kokoonnuttiin vielä Fat Lizardin tiskille. Mikon Portteria laskettiin hopinaattorin läpi, kahvia, vaniljaa, kaakaota ja kookospähkinää. Hyvin pehmeää, kahvista aamiaisjuomaa, hyvin toimi.


Siirryin tuttuun hörhöpöytään vertaisteni keskuuteen, United Gypsies oli nyt saanut Tupla-IPAnsa hanaan, kissanpissaa, ei katkeroa riittävästi, mutta puhdasta. Olarin ja Maistilan Suburbanned imperial porter -yhteistyössä peräti 9%. Pehmeää täyteläistä kahvia, hieman tahmeaa tunkkaisuutta, tämä oli lievä pettymys. Joensuulaisen Honkavuoren Taiga seuraavaksi,  6,6%, North Carelian Porter, maitohappoisuutta, aika ohut verrattuna edelliseen tummaan olueen. Paahteisuus, maltaisuus, kaikki aika laimeaa. 


Lehe ja Anderson's olivat yhteistyössä Virossa saaneet aikaan New England India Pale Ale -tyyppisen oluen nimeltä Einstein, 6,6%. Hyvin samea, erittäin hedelmäinen, raikkaan mehumainen. Mallas taustalla komppaa, katkerot kevyitä, hyvin puhdasta. Mitäpähän tähän on sanomista, hyvin skulaa. Festivaalin viimeiseksi olueksi jäi norjalainen Nøisom Slim Simcoe IPA, 6,8%, pulloversio. Karkeaa kamaa, liikaa hiilihappoa, hedelmää ja katkeroa laimeasti. Ei toimi kokonaisuutena ollenkaan, melkein vichyvesifiilistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti