Tiedustelu-upseeri Käkönen julkaisi 1960-luvulla muutamia muistelmateoksia, joista tämä varsin suppea tarina on lainassa Ilkka Sysilän kirjastosta. Silloinen kapteeni Käkönen ja eversti Arvo Lyytinen olivat välirauhan aikana sotilasasiamiehinä Moskovassa ja tekivät maaliskuussa 1941 tiedusteluretken Arkangelin seudulle. Tarkoitus oli varmistaa, oliko huhuissa poikkiradasta Sorokasta Arkangeliin perää. Kyseessähän oli strateginen väylä, Muurmannin radan katkaisulla ei olisi merkitystä Sorokan eteläpuolella, jos liikenne pääsisi kääntymään itään kohti Arkangelia.
Kirjan tyyli on kepeän seikkailullinen ja yksityiskohtien totuudenmukaisuutta on vaikea arvioida. Upseerit pääsevät matkalle varsin vaivattomasti ja jopa hiihtelevät maastossa radan varrella. Poikkiradan toinen pää Obozerskajassa todetaan jo alkumatkasta, radasta puuttuu paikallisten lähteiden mukaan vain länsipäässä silta yli Stalinin kanavan. Neuvostoliiton kaltaisessa valtiossa vieraan maan upseerit eivät tietenkään liikuskele salassa. NKVD ei näytä estäneen matkaa, mutta pyrki monin tavoin hankaloittamaan sitä. Majuri Schwein estää Arkangelin kaikkia majoitusliikkeitä antamasta huonetta suomalaisille. Miehet sinnittelevät kaksi yötä Arkangelin rautatieaseman odotushuoneessa, jossa miliisi ei anna matkalaisten nukkua. Tiukempi esto tulee yrityksessä käydä Molotovskin (nyk. Severodvinsk) laivastotukikohdassa. Molotovskin juna ei lähde liikkeelle ennen kuin Lyytinen poistuu junasta. Paikalliset asukkaat eivät ihmettele viivettä. Päästyään takaisin Moskovaan miehet raportoivat radan olemassaolosta. Kirjan viimeisessä lauseessa todetaan hämmentävästi, että tämä tiedustelutieto ehti sittemmin "unohtua". Poikkiradan olemassaolo tuli yllätyksenä sekä saksalaisille että suomalaisille kesällä 1941.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti