tiistai 23. toukokuuta 2017

Sonnisaari Oranki



Käveleskelin Nørrebrosta keskustaan päin, huikea vastaantulevien polkupyöräilijöiden vyöry Nørrebrogadella niin massiivista etten muista vastaavaa ennen kokeneeni missään. Vanhasta muistista ohjauduin Ørsted Ølbarin suuntaan. Tämä baari on ollut suosikkini jo kauan, se on pystynyt uusiutumaan Kööpenhaminan olutskenen monipuolistuessa ja on edelleen kaupungin oleellisia kohteita tarjonnaltaan. Miljöössä ei sen sijaan ole mikään muuttunut, tuntui kuin olisi kotiinsa palannut. 

Tiesin, että Sonnisaaren Tyynismaa ja Vaarala olivat roudanneet Mikkeller Beer Celebration Copenhagenin aikana oululaisoluita Kööpenhaminan baareihin, mutta en odottanut niitä nyt kohtaavani. Hämmästyin siis aidosti baarin hanalistaa silmäillessäni, kolme Sonnisaaren olutta. Poikkeuksellisesti lähes liikutuin, tätä ei olisi uskonut vielä pari vuotta sitten. Oranki käveli ensi kerran yllättäen vastaan täällä, Mälli ja Humalaja myös hanassa. Oranki wheat ale, 5,7%. Weizen-hiivan estereitä tuntuu, hyvin kuiva, hyvin sitruksinen lähes happamalla tavalla. Katkeruuttakin on. Raikkaus ei kuitenkaan parhaimmillaan, panimolle ominaista hartsikalkkisuutta löytyy.  Mielenkiintoinen kokeilu, mutta ei panimon parhaita saavutuksia minun mielestä. Oranki oli käsittääkseni vasta toinen suomalainen olut, jota join ensi kertaa ulkomailla baarissa. Ensimmäinen oli tietysti Sonnisaaren Tippa vuosi sitten. Kööpenhamina, Ørsted Ølbar, 22.5.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti