Vuonna 1992 ostin Lontoosta Mary Blackin levyn No Frontiers, erään naisen pyynnostä. Tämän kokoelman hankin samoihin aikoihin, tässä on neljä samaa kappaletta kuin No Frontiers -levyllä. En ole kuunnellut levyä 25 vuoteen. Paitsi Carolina Rua -kappaletta, joka on juoksumusiikkikokoelmallani. Siihen aikaan irlantilaisuus oli Suomessa kovassa huudossa, kuuluin itsekin joitakin vuosia Suomi-Irlanti -seuraan. Perinteinen irlantilainen kansanmusiikki oli kovin suosittua. Mary Black oli silloin iso tähti, mutta hänen musiikkinsa ei ole perinteisintä. Ehkä sitä voisi kuvata moderniksi irlantilaiseksi musiikiksi.
Kappaleet ovat pääosin hidastempoisia, tunnelma on kaihoisa ja melankolinenkin. Mary Black laulaa kuin enkeli, hyvin kauniisti ja puhtaasti. Hän on tulkitsija, ei kirjoita lauluja itse. Omaksi suosikikseni noussut Thom Mooren Carolina Rua on nopeatempoisempi ja lähempänä perinteistä irlantilaismeininkiä. Osassa Blackin lauluista on kantrivivahteita, varsinkin No Frontiersin erinomaisessa Past the Point of Rescue -teoksessa, jonka ehdin tuntea aikaisemmin Hal Ketchumin levytyksenä.
Annamaria, muistollesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti