maanantai 9. lokakuuta 2017

Kimmo Rentola: Stalin ja Suomen kohtalo

Palatessani viime keväänä Wienistä Helsinkiin satuin istumaan lentokoneessa ex-kansanedustaja Pentti Tiusasen vieressä. Tiusanen luki tätä Kimmo Rentolan kirjaa ja tuli vaihdettua muutama sana. Tiusanen kehui Rentolan kirjoitustyyliä. Koska Tiusanen on myöntänyt olevansa Stasin vakooja, halutti kysyä löytyykö teoksesta jotain heijastuksia hänen omaan toimintaansa. Hillitsin kuitenkin itseni. Viime viikolla teos sattui silmiin alennusmyynnissä oululaisessa kirjakaupassa ja nappasin sen mukaan. Rentolalla itselläänkin on äärivasemmistolainen tausta, mutta Tiusasesta poiketen hän muutti näkökantojaan jo 1980-luvun alusssa.
 
Teos rajautuu Stalinin päätöksentekoon neljässä Suomen historiaa koskevassa taitekohdassa. Talvisota 1939-40, jatkosodan loppu 1944, suomalaiskommunistien vallankaappaushanke 1948 ja vielä kylmän sodan aikana 1950-51. Rentolan kirjoitustyyli on tosiaan rento, vaikka historiatutkimuksen tapaan useimpiin lauseisiin liittyy lähdeviittauksia ja muita kommentteja. Hyvä esimerkki Rentolan tyylistä on kommentti Stalinin massamurhien jälkeen 1930-luvun lopulla vastuullisille paikoille siirtyneestä Leonid Brežnevin ja Dmitri Ustinovin sukupolvesta: "Nopeasti kohonneilla nuorilla miehillä ei juuri ollut verta käsissään, mutta paljon jaloissaan."
 
Talvisodan hyökkäyksen teoriassa innovatiivisin, käytännössä katastrofaalisin, osa oli Suomen maayhteyden katkaisu länteen, siis hyökkäys Suomussalmelta Ouluun. Luottomies Lev Mehlis liikkui juuri sen takia Suomussalmella. Idean Stalin sai luettuaan tiedusteluraporttia, jossa Aladár  Paasonen skenaroi suomalaisten vetäytyvän hitaasti venäläisten hyökkäyksen edessä kuten 1808. Talvisodan lopettamispäätökseen Rentola arvioi eniten vaikuttaneen Englannin ja Ranskan (bluffattu) interventiomahdollisuus Turkin kautta Bakun öljykentille.

Vuoden 1944 tilanteesta en saanut irti selvää uutta pointtia Stalinin ajattelusta. Tavoitteet vaihtelivat Teheranin konferenssin, Leningradin piirityksen murtamisen, Helsingin pommitusten, rauhanehtojen sanelun, kesäkuun suurhyökkäyksen, Tali-Ihantalan ja lopullisesti syyskuun rauhan aikana. Pöydällä kävivät Ahvenanmaa, Saimaan eteläranta, jopa Suomenlinna. Elokuussa 1944 Stalinin pöydälle kohosi esitys karjalaisten ja suomalaisten kyydityksestä Siperiaan Itä-Karjalasta, tšetšeenien ja Krimin tataarien tyyliin. Stalin hylkäsi idean, epäillen sen vaikeuttavan liikaa Suomen tilannetta.
 
1947-48 Stalin pyrki tiivistämään länsivalloituksiaan nostamalla paikalliset kommunistit ehdottomaan valta-asemaan. Tällainen suunnitelma oli Suomenkin kohdalla, mutta lopulta Stalin tyytyi YYA-sopimuksena tunnettuun järjestelyyn. Tilannetta valmisteli Suomessa Rentolan löytämä yllättävä nimi Aleksandr Saharovski, joka oli poikkeuksellisen kova kasvo. Saharovski johti koko KGB:n ulkomaantiedustelua harvinaisen kauan, 1955-1970. Rentolan saamien tietojen mukaan Saharovski tapasi tammikuussa 1948 Helsingissä mm. Urho Kekkosen. KGB:n arkistot eivät ole koskaan avautuneet, joten tästä voi ihan vapaasti vetää huikeita johtopäätöksiä, niin kuin monet ovat jo tehneetkin.

Vuosina 1950-51 Stalin pähkäili Saksan ja Korean kysymysten äärellä. Suomi oli välillä liittolaissuunnitelman kohteena, kun tilanne näytti puolustukselliselta. Kun Stalin taas suunnitteli kolmannen maailmansodan aloittamista hyökkäyksellisesti, Suomi oli osa viholliskuvaa. Kovin täsmällistä kuvaa Rentola ei pysty näistä paranoiavuosista välittämään. Stalinin kauden ulkopuolelta Rentola tarjoilee mielenkiintoisen ja lähes fantastisen Suomi-täkyn. Ihmiskunnan verisimmän vuosisadan pahimpiin hirviöihin lukeutuva Lavrenti Berija ehdotti viikko ennen vangitsemistaan kesällä 1953 Kannaksen palauttamista Suomelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti