sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ylikylä Väinö




Kirkkokadun ja Saaristonkadun kulmassa sijaitsi Oulussa itselleni olennaisina vuosina Akateeminen Kirjakauppa. Nyt samaan kulmaan on avautunut tilava uusi baari Zivago. Oulussa on muistaakseni toiminut ennenkin samanniminen ravintola. Nimi on ehkä viittaus Pasternakin romaaniin Tohtori Živago tai sen suosittuun elokuvasovitukseen, ehkä ei. Pelkistettyä puu- ja metallisisustusta. Myös keittiö, eli jonkinlainen gastropub. Hyvä paikallisten oluiden tarjonta, kaikki tosin ennen kokeiltuja. Kojamon olisin voinut siis tsekata täälläkin. 

Siirryin Valkealinnan luotettavaan laatujuottolaan, jossa yllättävän vähän uutuuksia. Maistilan oluita en päässyt tsekkaamaan tällä Oulun reissulla ollenkaan, ainoa mahdollisuus olisi ollut Roosterissa näkemäni berliner weisse, mutta se tuli ohitettua Nyt maistoon kuitenkin ESBiä Kempeleestä, 5,6%. Aika sameaa, keksinen tuoksu. Pihkaa, hieman toffeista diasetyyli-vivahdetta, liian kylmä tarjoilu. Fuller'sin ESB on niin kova benchmark, että aika pahasti tämä jää jalkoihin. Pähkinäinen maltaisuus ja varsinkin brittikatkeropuraisu lähes karjuvat poissaolollaan. Vetisen ohueltakin olut tuntui. Erikoismaininta baarille poislähtiessäni soitetusta John Cougar Mellencampin Small Townista. Oulu, St. Michael, 1.10.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti