tiistai 19. joulukuuta 2017

Vysoký Chlumec Flying Cloud IPA

Sain Olutopas-foorumin nimimerkiltä alfa kuuman vinkin, että Itä-Helsingin ihmebaarissa olisi mielenkiintoisia oluita. Tarkoitus oli tehdä juoksulenkki ja pyykätä lenkkikamppeita ennen joulusiirtymää Kainuuseen, mutta priorisoin tilanteen uudelleen. Pistin verkkarit pesuun samantien, jätin lenkin väliin ja hyppäsin metroon, joka siis kulkee edelleen itäänkin päin. Yllättävän paljon jengiä Puotilassa, viime vuosina olen käynyt Pikkulinnussa vain lauantai-iltapäivisin. Aika hämmentävä havainto sekin, että täällä todellakin voi käväistä arki-iltanakin. Sain tuolin tiskiltä ja aloitin session kevyellä IPAlla, joka nettitsekkauksen myötä paljastui tšekkiläiseksi. Pikkulinnun liitutaulun ja hanalätkien informatiivisuus on edelleen pelkkiä syötteitä intensiivisemmälle googletukselle. Prahan eteläpuolelta ponnistaa siis tämä 5,5-prosenttinen IPA, maltainen olut, hieman hedelmää, vähän hiilihappoa, heikosti katkeroa. Puhdas, mutta vaisu ja yksiulotteinen. Pikkulintu, 19.12.2017. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti