Viskin Ystävien Seuralta tulee paljon viestejä erilaisista maistelutilaisuuksista. Osa on mielenkiintoisia, osa ei, osa liian kalliita, suuri osa Helsingin ulkopuolella. Silmäilin tätä ilmoitusta hajamielisenä, ei näyttänyt kovin mielenkiintoiselta, mutta hinta kiinnitti huomion, 0€. OK, ilmainen alkoholi ei ole vieläkään jokapäiväinen ilmiö ja listalla oli Laphroaig Lore, jota en ole ennen juonut. Pistin ilmoittautumisen menemään. Vastausviestissä kehotettiin ottamaan S-ryhmän vihreä kortti mukaan. Itse en (tietenkään) sellaista omista, joten lievä ärtyneisyys nosti päätään. Ajattelin missata koko jutun, mutta kun tapahtuma-aika tuli kohdalle, päätin vääntäytyä paikalle. Halusin nähdä heitetäänkö minut pihalle, jos S-korttia ei löydy.
Kaislassa korttia ei kyselty ja toiseksi alustajaksi ilmaantui viskikalifi Jarkko Nikkanen, en ollut edes niin tarkkaan ilmoitusta lukenut, että tämä olisi tajuntaan asti ulottunut. Kyseessä oli oluiden ja viskien ristiinmaistelu, niin sanottu Lehtinen Nikkanen Experience, jossa oluita esittelee Servaalin Pasi Lehtinen. Tästä show'sta olin kuullut aiemminkin, mutta en livenä todistanut. Show-miehet hoitivat asian rutiinilla ja luontevasti, asiantuntemusta löytyi Lehtiseltäkin, jota en muista ennen tavanneeni.
Maistelun ideana oli juoda olutta ja viskiä pareittain, nopeasti. Ensin olutta, sitten viskiä, sitten taas olutta. Ensimmäisenä parina limulambic St. Louis Kriek ja blended Naked Grouse, pelkkää sherrytynnyrikamaa. Viskin vaikutuksesta makean kirsikkalambicin makeus pitäisi kadota. Toden totta, näin todellakin kävi, kiintoisaa. Toisena parina Weihenstephaner Hefeweissbier ja ruisviski Jim Beam Rye. Kyseessä on varsin kuiva weiss, jossa ei sellaisenaan juuri ole monissa weisseissa esiintyvää banaania. Ruisviskin oli tarkoitus tuoda esiin se banaani Weihenstephaneriin. Kuulostaa hienolta, mutta itse en tässä kohti sitä saanut aistittua. Kolmanneksi sitten Põhjala Virmalised IPA ja savuinen Islay-single Laphroaig Quarter Cask. IPAn piti poistaa savu Lapparista. Ihme ja kumma, näin todellakin tapahtui, hedelmäinen ja katkera IPA leikkasi savun pois viskistä, jossa nyt korostui jälkimaun jodisuus ja tervaisuus. Olen ollut hieman skeptinen tästä viski/olut -kombosta, mutta viimeistään tässä kohtaa täytyi nostaa kädet pystyyn, hieno homma.
Neljännessä parissa mielenkiintoni makuyhdistelmiin väheni, koska tajusin, että ohjelmassa mainittu Põhjala Islay BA tarkoitti Põhjala Pime Öö Islay Barrel Agedia, jota en ole tullut juoneeksi ennen. Lehtinen ja Nikkanen olivat käyneet Põhjalan panimolla, jossa oli tarkentunut, että tätä olutta on kypsytetty kahdeksan kuukautta nimenomaan Laphroaigin kymmenvuotiaan tynnyrissä. Tämä on ilmeisesti varsin ainutlaatuinen saavutus, Laphroaig-tynnyreitä ei noin vain jaella eteenpäin. 13,6%, täyteläistä, ei erityisen makeaa, puumaisuutta, turve tuntuu. Turpeisuus leikkaa hyvin makeutta, aika mukavaa. En silti oikein jaksa innostua, tuoreolutmiehelle tällaisissa oluissa on kuitenkin keinotekoisen kikkailun makua. Laphroaig Lore jäi tässä hämmennyksessä pienelle huomiolle, tanakkaa tyypillistä Islay-otetta, jonka yhdistämisessä samanlaisessa tynnyrissä kypsyneeseen olueen en oikein nähnyt muuta kuin toisiaan vahvistavia elementtejä.
Aloin jo kerätä kamppeitani, mutta dynaaminen duo Lehtinen & Nikkanen intoutuivat tarjoilemaan kaupan päälle Kaislan valikoimista vielä kaksi uutta paria. Kumpaakaan Põhjalan tarjolla olevaa olutta en ollut aiemmin kokeillut. Viskit niiden pariksi vedettiin improvisaationa, Macallan Fine Oak ja Highland Park 12 yo, ne eivät ehkä nyt olleet kaikkein onnistuneimmat ja en huomannut symbioottisia tai katalyyttisia efektejä. Põhjala Here Comes the Night Time on tumma ruissour, yhteistyössä Baltimoren Stillwaterin kanssa. 5,9%, hapan flanderilaisittain, leipää, ohuehko, ei jälkimakua. Kirpeyttä on. Ehkä pitäisi olla vahvempi runko, tosin monet läsnäolijat tuntuivat tykkäävän tästä kovastikin. Vihoviimeisenä oluena Must Kuld El Salvador, tutun porterin kahviversio, 7,8%. Pehmeän paahteinen, matalahiilihappoinen, täyteläinen, hillitty tasapainoinen olut.
Kannatti taas lähteä liikkeelle, maistelutilaisuus ylitti kaikki odotukset ja hintalaatusuhdekin mainio, hehe. Oluiden ja viskien yhdistämisessä on selvä pointti, niin kuin ruuankin ja oluen kohdalla, tietyt maut reagoivat yhdessä arvaamattoman hyvin. Ehkä joskus jatkossa on aikaa ja energiaa paneutua paremmin näihinkin komboihin, mutta edelleen tuntuu siltä, että pelkkien oluiden maistelussa riittää tutkittavaa niin kauas kuin näkyvyyttä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti