sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Takatalo & Tompuri Kaski Tuplahumala Pils

Huomasin netistä, että Tampereen Teatterin rakennuksen uudessa pienessä Gastropub-ketjun Bookers Barissa olisi Suupohjan sahteja. Pyörähdin tietysti saman tien paikalle, mutta eipä niitä siellä ollutkaan, vain Finlandioita. Myöhemmin kuulin, että Hämeessä "nyt" tarkoittaa enemmän lähitulevaisuutta kuin nykyhetkeä. Luulin, että Suupohja olisi uusi kaupallinen sahtivalmistaja, mutta kyseessä onkin harhaanjohtavasti Lapin Voiman yksi monista sivutoiminimistä. Lapin Voiman oluita olen aktiivisesti vältellyt eri festivaaleilla, joten ei tässä suurta missausta lopulta tapahtunut. En jäänyt tähän baariin ihmettelemään, koska aikataulupaineet alkoivat jo kasvaa. Palasin takaisin Hämeenkatua Hämeenpuiston suuntaan.

Taproomissa Vironlahdelta epäilyttävästi nimettyä pilsiä. Tuplahumalalla Sinebrychoff on tarkoittanut kahden eri humalalajin käyttöä eikä kaksinkertaista humalan määrää. Toivottavasti Takatalo & Tompuri ovat tulkinneet termin toisin. 5,5%, lievästi utuinen tämäkin pils. Savuinen pihkainen maku, ikävä kyllä. Takatalo & Tompuria pidetään varsin hyvässä maineessa, mutta itse en ole vielä oikein saanut oluista otetta. Raikasta mallasta ja katkeraa humalaa, eihän muuta pilsissä tarvittaisi, mutta kumpaakaan ei löydy. Taaempi tila on tunkkaisen nihkeä. Kyllä siinä jotain potkua on, mutta se ei olutta pelasta. Tampere, Taproom United, 17.2.2018.

2 kommenttia:

  1. "Lapin Voiman oluita olen aktiivisesti vältellyt eri festivaaleilla"

    Mistä moinen välttely?

    VastaaPoista
  2. En yleensäkään tykkää sahtityyppisistä oluista ja parissa kokeilemassani Lapin Voiman oluessa on ollut epämiellyttävyyksiä. Liiallisen makeuden ohella savuisuutta, joka ei olueen (Osmotar) tuntunut sopivan. Ehkä kyse on makuasioista, monethan taitavat tykätä.

    VastaaPoista