Urhon Portteripäivät 2018

Töölön St. Urho's Pub on niin klassinen helsinkiläinen olutbaari, että silmät kostuu melkein heti, kun pubi tulee puheeksikin. Anniskelupaikassa on klassisesti pari vuotuista oluttapahtumaa, joista helmikuun Portteripäivät on itselleni poikkeuksellisen läheinen. Nytkin toivotin työkavereille hyvää päivän jatkoa poikkeuksellisen aikaisin, kun halusin päästä klassisen tapahtuman avaukseen heti alkuun. Missasin optimaalisimman raitiovaunun niukasti, olin noin 15:05 paikalla, viisi harmittavaa minuuttia myöhässä. Tapahtuman nimessä käytetty portteri-sana itseäni hieman tökkii, sehän on metsäläissuomalainen teennäinen väännös klassisesta brittioluttyylistä ja tulkintaa vielä tukee jokin valtion rahoittama kielikioski. Miksi ei sitten klassinen saksalainen tumma lager dunkel ole tunkkeli? 

Tapahtuman virallinen nykyinen nimi on St. Urho's Pub Portteri- ja Stoutpäivät. Tästä pääsen toiseen mieliaiheeseeni, voisin aloitteena ehdottaa globaalia kansanäänestystä tummasta pintahiivaoluesta, olisiko sen nimi stout vai porter. Niillähän ei ole mitään eroa, joten pitäisi nyt vain luopua toisesta, jotta elämä olisi helpompaa. Oma valintani olisi porter, stout voidaan unohtaa. Tarjolla Urhossa 12 olutta, joista neljä ennen kokeiltua (Ruosniemi Vuorineuvos, Midtfyns De Molen X-Porter, Fat Lizard Blacktop, Wild Beer Wineybeest). Hörhöjä yllättävän vähän paikalla, olisiko Urho jo liian uncool näyttäytymispaikka itsetietoisimmille hipstereille? Tai sitten halpa kalja piti jengin poissa,  HOK-Elannon juottamoissa oli samaan aikaan jokin neljän euron happy day päällä. 

Perinteiseen suomalaiseen klassisten baarien Gallowsin ja Urhon tyyliin tilasin pienet tuopit kahta olutta kerrallaan. Ensimmäisenä kokeilin Perhossa tehtyä baarin omaa tuotosta, nyt nimellä Pyhän Urhon Milk Stout. 4,8%, kirkkaasti koko tarjonnan kevein tapaus, kuivaa, ohutta, kahvia, ei katkeroa. En tapahtuman brosyyrissä mainostettua savua löytänyt, en kunnolla suklaatakaan. Seuraavaksi Pennsylvaniasta Victoryn Black Forest Cake Stout With Cherry, 7,5%. Makea tuoksu, makea karamellinen maku. Kirsikka tuo happamuutta, Flanderin punaisen fiilistä. Mielenkiintoinen, mutta ei miellyttävä. Ei oikein jälkimakuakaan.

Tarjonnan erikoisin tapaus oli lontoolaisen perinnepanimo Fuller'sin Imperial Stout cask-versiona. Kyseessä syksyllä 2016 Urhoon saatu tynnyri, joka on jätetty kellariin lähes yli vuoden ajan lojumaan. Nyt alkoholin vahvuudeksi on saatu (tai arvioitu) 10,7%, ei ehkä voi tietää kuinka paljon hiivassa on ollut potentiaalia. Hyvä vaahto, hyvin paahteinen tuoksu. Hieman hapan, old ale -fiilistä, jopa absurdisti tammisuutta, aivan erilainen kuin tuore cask. Hieman liian kylmää, haittaa maistelua. Ei mitenkään samettista, ei mitenkään miellyttävää. Ei ehkä kannata jättää caskia kellariin. Tallinnasta Must Lips EV 100. Aiemmin olen juonut EV99-olutta, joten EV viitannee Viron valtion, Eesti Vabariik, ikään, nyt 100 täynnä. Karamelliselta Fuller'sin jälkeen tuntuva, ohutkin, 7,7%. Suklaata, ei katkeroa, ei mausteita, suoraviivainen. Ei suurta eroa 99-versioon.

Hollantilaisen Emelissestä irtaantuneen Kees Bubbermanin Kees-oluita on viime aikoina saanut Helsingistäkin, nyt tarjolla Export Porter 1750, 10,5%. Sorachi Acen tilli tuntuu heti, ei todellakaan mitään 1700-luvun porter-tyyliä esillä. Kuohkea vaahto, hieman makea, mutta alkoholi peittyy. Pehmeää, suklaata, kevyesti katkeroa. Mukava, ehkä koko session paras, tasapainoisin. Liettuasta Sakiškių Pancho Chipotle Porter, 6,5%. Mausteisuus nousee heti pintaan, ei kaikkein voimakkaimmin, mutta silti hallitsevasti. Se peittää muut vivahteet melko tehokkaasti ja ohueksi tämäkin jää. Melkein käy nyt mielessä kannattaako alle seitsemän prosentin porteria tehdäkään, mutta eihän se niin yksinkertaista ole. 

Neljännen parin käynnisti Vantaalta ponnistavan Flying Dutchmanin Beast Of The East The Bear Is There Russian Imperial Stout Chocolate Edition. Nyt kunnianosoituksen kohteena ei ole panija vaan painija, itse Aleksandr Karelin. 9,5%, makeaa, kaakaota, suklaata, ei miellyttävää. Mausteisuus hallitsee, mutta pehmeähkö kokonaisuus. Koko session päätti katalonialaisen Guineun Vanilla Black Velvet 2017, tämäkin aiemmin pullossa kokeiltu, 9,5%. Mausteinen, ehti aika lämpimäksi, makeaa on, pihkatyyppistä maustetta, pullosta huomattua peräkärryä en nyt aistinut. Puhdas, mutta ei kovin moniulotteinen. Aivan mahtava tapahtuma jälleen kerran.