keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Praxis Topázio





Pyöriskelin Guimarãesin kompaktissa vanhassa osassa, varsin näyttävää miljöötä, kaupunki näyttää jokseenkin erilaiselta kuin Porto. Sinisiä ristejä näkyi siellä täällä, mutta eivät taida liittyä Suomeen. Kävelin kyllä jonkin aikaa samaan suuntaan suomea puhuvien kahden pariskunnan välissä ja meinasin kommentoidakin herrasväkien puheita, mutta hillitsin itseni. Suomalaisten kannattaisi muistaa, että vaikka suomi on ulkomailla vahva salaus, niin maanmies voi olla lähempänä kuin uskookaan. Vilkuilin samalla Untappdista jotain juotavaksi kelpuutettavaa. Vilkaisin Dan's -nimiseen paikkaan, jossa olisi ehkä ollut Areias IPAa, mutta se oli pelkkä ruokapaikka, ei baaritiskiä ja pöydät täynnä lounastajia. Vasta syöneenä tämä ei nyt onnistunut.
 
Muutaman muun haahuilun jälkeen päädyin elokuvabaari Cinecittaan. Terassilla auringossa oli liian kuuma ja varjossa liian kylmä, joten painuin sisälle. Muutama craft-pullotuote oli listalla. Musan Born in the IPA oli loppunut, joten päädyin coimbralaiseen Praxis-panimon pilsneriin, 5,6%, parasta ennen 05/18. Ei vaahtoa, samea, halpa pullokin. Tuoksussa fariinisokeria, jääkylmää, kotikaljamaista, leipäistä, kvass-tyylistä. Kuiva ohut katkeruus. Näin kehnoa craftia ei reissulla vielä ole vastaan tullutkaan. Guimarães, Cinecitta, 21.3.2018.

PS. Pienellä googletuksella siniristilippu selviää Portugalin ensimmäiseksi lipuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti