Robert Harris: Fatherland

Keskeisemmällä maailmanhistoriallisella sijainnilla Britanniassa vaikuttava Juha Nakari on jo useamman kerran suositellut minulle Robert Harrisin romaaneja. Nyt lopulta tartuin vinkkiin ja hankin tuoreen Munichin ohella miehen esikoisromaanin Fatherland vuodelta 1992. Aiemmin olen lukenut vain The Ghost Writerin suomennoksen.

Fatherland on entäpä jos -genreä, vaihtoehtoista historiallista fiktiota tarjoava tyylisuunta. Harrisin aihevalinta on kaikkein ilmeisin, Natsi-Saksa voitti sittenkin toisen maailmansodan. Genre ei ole minulle läheisimpiä, mutta tuttu kuitenkin esim. Len Deightonin kautta, Suomestakin mm. Arto Paasilinna ja Ilkka Remes ovat operoineet alalla.

Eli siis kävikin näin: Wehrmachtin kesähyökkäys itään 1942 ei pysähtynytkään Stalingradiin vaan Stalinin armeijan yhteys Kaukasian öljykenttiin katkaistiin. Keväällä 1943 sotatoimet idässä käytännössä loppuivat Saksan edettyä Uralille ja Kaspianmerelle. Harrisin kirjan alussa on kartta vuodelta 1964, jossa Suomen raja noudattaa tarkalleen päämajoitusmestari Aksel Airon hahmottelemaa kolmen kannaksen linjaa. Suomenlahdelta Rajajokea pitkin Laatokkaan, Syväriä pitkin Ääniselle, sieltä Vienanmereen. Koko Itä-Karjala ja Kuolan niemimaa kuuluvat Suomeen. Saksa huomaa brittien murtaneen Enigma-koodin ja pystyy sen jälkeen näännyttämään Britannian 1944, Churchill pakenee Kanadaan. Atomipommeilla Japanin kukistanut USA solmi rauhan Saksan kanssa 1946, kun Hitler räjäytti V3-raketin New Yorkin yllä. Alkoi kylmä sota Saksan ja USA:n välillä. Länsi-Euroopan kaksitoista maata Suomi mukaanluettuna liittyvät Saksan johtamaan Euroopan Yhteisöön. USA:n tukemat venäläiset jatkavat veristä sissisotaa Uralin rintamalla, mutta Berliinissä tilanne alkaa vaikuttaa rajakahakoinnilta.

Harrisin romaani starttaa Berliinistä huhtikuussa 1964 Hitlerin 75-vuotisjuhlien alla. Albert Speerin suunnittelema Berliinin monumentaalikeskusta valtavine riemukaarineen ja 200 000 henkeä vetävine keskuspalatseineen alkaa valmistua, asukkaita metropolissa on 10 miljoonaa. Havelin rantavedestä löytyy vanhan miehen ruumis ja entinen U-Boot -mies Xavier March rikospoliisista alkaa tutkia tapausta. Vainaja osoittautuu Josef Bühleriksi, Hans Frankin oikeaksi kädeksi sota-aikaisessa pahamaineisessa Puolan kenraalikuvernementissa. Bühler toimi mm. Frankin edustajana Wannseen konferenssissa 1942. Seuraavaksi areenalle astelee yksi ihmiskunnan historian hyytävimmistä hahmoista, useammassa holocaustin avainroolissa toiminut Odilo Globočnik, hellittelynimeltään Globus.

Tässä vaiheessa blogin lukija saattaa kohdata déjà-vu -tunteen. Tämähän muistuttaa Philip Kerrin Bernie Gunther -sarjaa. Niinpä, Kerr kirjoitti kolme ensimmäistä Gunther -sarjan romaania ennen Harrisin avausta. Harris on taatusti saanut Kerriltä vaikutteita, niin paljon on yhteistä. Kerr kuitenkin nivoi fiktionsa todellisien tapahtumien lomaan, Harrisin lähtökohta on suurilta linjoilta erilainen, mutta lähikuvassa samantyyppinen. Saattaapa Kerr olla ottanut Harrisin oivalluksista myöhempiin teoksiinsa ideoita. Harrisin Natsi-Saksa muistuttaa varsin paljon samanaikaista todellista kommunistidiktatuuri Neuvostoliittoa. Se ei erityisemmin yllätä, vastakkaisilta rintamalinjoilta ensimmäisen maailmansodan jälkeen startanneet totalitarismisuuntaukset olivat loppujen lopuksi samankaltaisia toteutustavaltaan.

Harris kirjoittaa hieman Kerriä persoonattomammin, huumoria on vähemmän, kieli on neutraalia, henkilöhahmot ohuempia. Mutta hyvin teksti rullaa Wannseen konferenssin jälkivaikutuksiin nojaavassa juonessa, vauhti kiihtyy koko ajan oikeaoppisesti. Speerin Berliinin miljöön Harris tavoittaa vakuuttavasti ja Zürichissä käydään intensiivisessä jaksossa. Loppuratkaisu on varsin tyydyttävä, minkäänlaista sarjaa Harris ei selvästikään tässä ollut aloittamassa. Kokonaisuutena siis viihdyttävä teos, mutta ehkä kuitenkin lievä pettymys, Kerr oli kovempi tekijä.