lauantai 23. kesäkuuta 2018

Saksa - Ruotsi 2-1

Sotšin kuumaan iltaan Ruotsi sai mukaan ykköstoppari Lindelöfin Janssonin tilalle. Löw teki jättiremontin, ulos Özil, Khedira, Hummels, Plattenhardt; tilalle Reus, Rudy, Rüdiger, Hector. Saksalta hirveää myllytystä 25 minuuttia, mutta ei vaarallisia tilanteita. Ruotsi pystyi saamaan neljä vastahyökkäystä, mutta ne olivat kaikki vaarallisia. Ensin Forsberg liisteröitiin pois, Berg kaadettiin, ehkä pilkun arvoisesti, Toivonen sitten onnistui nostamaan sensaatiomaisesti yli Neuerin verkkoon 32 minuutin kohdalla. Rudy oli loukkaantunut tahattomassa tilanteessa ja tilalle tullut Gündoğan ei vielä kunnolla mukana. Ratkaisevinta oli kuitenkin Toni Kroosin harhasyöttö. Jakson lopulla vielä Claesson mokaili ja sitten Bergin hieno pusku meni alanurkkaan, mutta Neuer ehti pelastamaan. Saksa on vaikeuksissa, se ei ole koskaan jämähtänyt alkulohkoon, nyt tappio siihen johtaisi.

Tauolla Gomez sisään, Draxler pois. Taas kova myllytys päälle ja 48. minuutilla Reus tasoitti polvella. Sen jälkeen hieman hiljaisempaa, vaikka tasapeli jättäisi Saksan jatkopaikan muiden armoille. Ruotsi halusi voittaa, 78. minuutilla vielä uusi hyökkääjä Guidetti sisään. 82. minuutilla Boatengille toinen varoitus, ulosajo ja pelikielto. Neuer kompasteli, Ruotsilla oli tilaisuus päästä uudelleen johtoon. Julian Brandt sisään 87. minuutilla, Gomezilla tekopaikka Kroosin keskityksestä, Robin Olsen torjui. Brandt kiskoi upeasti tolppaan. Yliajan viimeisellä minuutilla vapaapotku Saksalle vasemmalta alueen reunalta. Kroos siirsi hieman oikealle metrin verran, Reus pysäytti pallon, Kroos kiskaisi takanurkkaan. Nerokas maali. Saksalla nyt erittäin hyvä mahdollisuus mennä jatkoon voittamalla Korean, Meksiko myös vahvoilla. Ruotsille hyvän taistelun jälkeen jäi jäljelle vain voitto Meksikosta, mutta onhan sekin jotain.

1 kommentti:

  1. "Ruotsille hyvän taistelun jälkeen jäi jäljelle vain voitto Meksikosta, mutta onhan sekin jotain." -> ennustustako?

    VastaaPoista