torstai 23. elokuuta 2018

Craft Beer Helsinki Ullanlinna








Craft Beer Helsingin jälkilämmittely järjestettiin syrjäisessä Etelä-Helsingin lähiöghetossa, Ullanlinnan Meripuistossa. Hieman hirvitti parkkeerata polkupyörä tämmöisessä ympäristössä puun juurelle, mutta siellä se kuitenkin säilyi. Festivaalin käytössä valtava alue lähellä merta, nyt oli selvästi varauduttu yleisöryntäykseen riittävällä skaalalla. Yli 30 telttaa pitkässä muodostelmassa, hieman antiikin olympialaisten juoksuradan mukaisessa asetelmassa. Vessareissulle länsilaidalle olikin syytä hankkia pari olutta matkaeväiksi. Pääsin paikalle vasta lähes kaksi tuntia  avauksen jälkeen, mutta suurta tungosta ei vielä havaittavissa. Hörhöpitoisuus ei kovin korkea, Porin TBone oli paikalla muutaman pääkaupunkiseudun aktivistin ohella.

Katse osui ensimmäisenä latvialaisen Nurmen telttaan, joten aloitin session heidän Enigmatic IPAllaan. Trendikästä DDH-kamaa, matalahiilihappoinen, ohut, heikosti hedelmäinen. Ei katkeroa, makeahkoa, hieman epäpuhdas. Tampere Brewing myös uusi tuttavuus, APAssa 5,2%, hartsia, lievästi sotkuista hedelmää.  Tässäkään ei keittohumalointia ja kokonaisuudessa epäpuhdasta horjahtelua. 

Järjestävän seuran Humaloven Hopfreshment NEIPA 6,9% lopulta puhdas, kuivahkoa nektarisuutta, kapea katkeruus. Tämäkin voisi olla raikkaampi. Atomin Resonance NEIPA mehuinen, ei katkeroa, varsin yksiulotteinen. Jouni Koskisen viimeisin Solitalle räätälöity firmaolut  RLX Saison esillä Makun tiskillä. Belgihiivaa tosiaankin, hieman hämmennyin tavanomaisessa IPA-putkessani asiasta, kevyesti hiilihappoa, mutta makuuni liikaa hedelmäpastillista makeutta. Rokanen happamuutta ja pippurisuutta tekisi modernille saisonille terää, ei katkeruuskaan haittaisi.

UG:llä operoivan Reload Brewingin Urban Drifter APA oli hieman pihkainen, anglopähkinää, kypsää hedelmää. En innostunut, mutta ei session heikoimpia. Lopuksi Kööpenhaminasta Warpigsin Big Drunk Baby, imperial IPA,  9%.  Hieman karkeaa sitrusta, runko kunnossa, pieni peräkärrykin, mutta kokonaisuus jää kulmikkaaksi. Sessio koostui siis nyt vain seitsemästä 15 cl annoksesta, eli runsas litra olutta, kaksi tuoppia. Hikisen kesän aikana en olisi uskonut valittavani viileydestä, mutta Ullanlinnassa hyytävä tuuli pyyhki niin pahasti festivaalialuetta, että Sonnisaaren investorihupparista huolimatta jouduin siirtymään muualle lämmittelemään. Ehkä palaan festivaalipaikalle, ehkä en, tarjonta ei suoraan sanoen tällä kertaa kovin innostavaa.

2 kommenttia:

  1. Kuulemma 5€ kynnysraha tähän paskantamobakkanaaliin, kuinka lienee kauppa käynyt.

    VastaaPoista
  2. "Jouni Koskisen viimeisin Solitalle räätälöity firmaolut RLX Saison esillä Makun tiskillä"

    Pieni korjaus: Tästä voinee saada kuvan, että minä olisin räätälöinyt oluen Solitalle. Näin ei ole, RLX on kollektiivisesti ideoitu firmassa.

    VastaaPoista