maanantai 13. elokuuta 2018

Laitila NEIPA

Suomen suurin ja ilmeisesti kannattavinkin pienpanimo Laitila on kokenut viimeisimmän menestyksensä Systembolagetissa lanseeratulla Hellesillä, jota ruotsalaiset ovat kiskoneet kaksin käsin koko hellekesän. Ainakin osasyynä on varmaankin ollut onnistunut hinnoittelu, mutta onhan kyseessä kunnon olutkin. Luulin arvioineeni sen blogiin, mutta enpä onnistunut sitä sieltä löytämään. Laitilalla on viime aikoina ollut tapana lähettää uutuuksista näytteet bloggaajille ja pikkupaketti sieltä saapui nytkin. Mukana tämänvuotinen kausiolut Kekri, mutta paljon mielenkiintoisempi on trendiaallon harjalla surffaava New England India Pale Ale NEIPA. Kyseessä on suhteellisen pieni erä ja suurin osa on kegitetty baarijakeluun. Satuin huomaamaan Laitila NEIPAn lauantaina tarjolla Pikkulinnussakin, mutta päätin jättää ensikokeilun tähän tuoreeseen pulloversioon. 

Ensimmäisenä spekseissä kiinnittyy huomio 7,5 prosentin vahvuuteen. Nyt ei siis ole lähdetty vesittämään juomaa vaan on vedetty oikeaan IPA-tasoon. Oikeastaan vähän ylikin, jos normi-IPAn pitoisuutena pitää 7,0% tasoa. Ohra- ja vehnämaltaan lisäksi mukana kauraa, jolla oletettavasti on pyritty kestävään NEIPA-sameuteen. Humalia on monenlaisia: Ahtanum, Azacca, Cascade, Citra, Eureka, Galaxy, Mosaic, Simcoe. Katkeropitoisuus 40 EBU. Etiketissä on Lincolnin tyyppistä korkeaa hattua esittelevä herrasmies ja teksti Brother Jonathan. Kyseessä näkyy olevan New Englandin symbolihenkilö, josta en muista ennen kuulleenikaan. 

Kohtuullinen kinuskikastikkeen ulkonäkö, mutta aamiasmehutasolle ei ylletä. Vaahtoa ei paljoa kerääntynyt. Tuoksussa on hyvin sitrusta ja trooppisempaakin hedelmää. Maku on selvästi mehuisempi kuin odotin, pehmeää ja intensiivisyyttä löytyy. Mallasta saa hieman etsiä, mutta ei tämä pelkäksi hedelmäjuomaksi jää, kyllä viljainen runko siellä jossakin on. Peräkärryä on melkein enemmän kuin odotin, sehän jää jopa hetkeksi viipyilemään. Hiilihappoa on ehkä hieman liikaa, vaikka pehmeys ensin esiin tulikin. Aika ryhdikäs suoritus, ylitti odotukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti