tiistai 23. lokakuuta 2018

Haapala Usvainen Uitto

Sotkamolaisen Haapalan toinen uutuusnäyttö on tervaporter, 5,4%. Jos korpikuusen ohella kaikkein kainuulaisinta ilmiötä miettii, niin terva varmaan tulee nopeasti mieleen. Sammaloituneet tervahaudat kuuluivat olennaisesti minunkin lapsuusmaastoon. Terva-aromia on siis lisätty Haapalan olueen. Tämähän ei ole mikään uusi innovaatio, tervaa ovat viime aikoina olueen sekoittaneet ainakin Vakka-Suomi ja Tornio.  

Beigeä paksukuplaisempaa vaahtoa, lähes musta tummanruskea väri. Tuoksussa voimakkaasti paahdetta, mutta myös palanutta kumia. Mausteisuus tuntuu heti, tervaa kai se on. Maussa on taas sopivalta tuntuva hiilihappoisuus, hieman makea mausteisuus, paahteisuus on voimakasta. Maltaan tuki jää nyt liian ohueksi ja terva tuntuu hieman päälleliimatulta esanssisuudelta. Noin seitsenprosenttisena sekoitus voisi toimia paremmin. Tervaisuus jatkuu voimakkaasti jälkimakuunkin asti, ilman katkeron komppausta. Voimakkaanmakuinen olut tämäkin, mutta ei niin persoonallinen kuin kuusenkerkkäteos. Hyvin itsevarma suoritus kuitenkin ja erittäin hienoa, että kotimaakunnan ensimmäisiä tuotoksia modernissa craftolut-buumissa ei tarvitse häpeillä, päinvastoin. Ostopaikka Helsinki, Pien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti