Kolmannessa Sean Duffy -romaanissaan vuodelta 2014 McKinty tuntuu saavan aktinsa kasaan. Homma rullaa nyt lähes koko ajan sujuvasti. Edellisessä kirjassa I Hear the Sirens in the Street kuvattujen tapahtumien seurauksena Duffy on passitettu rivipoliisiksi partioimaan Pohjois-Irlannin tulenarkaa etelärajaa keväällä 1984. Yllättäen mies tekee paluun rikostutkijaksi MI5:n avulla. Belfast jää nyt sivummalle ja McKinty piirtää erityisen tiheää atmosfääriä Derryn karuilta kaduilta ja Antrimin maaseudulta. Sisällissota/terrorismi -asetelmaan tulee uutta kierrettä todella vanhanaikaisella tempulla, McKinty sijoittaa romaanin ytimeen puhdaspiirteisen lukitun huoneen mysteerin. Inhoan arvoitusdekkareita, mutta nyt kuvio toimii hämmentävän notkeasti ja McKintyn ratkaisu on tyydytystä tuottava. Hieman tyhjäkäyntiä on välillä, se on ehkä harkittuakin, McKinty yrittää tuottaa samaistumista tutkijan turhautumiseen, kun mikään ei tunnu etenevän. Lopulta McKinty tuo mukaan Belfastin upean The Crown Barin, jossa Duffy vetää tyylipuhtaan session etuovesta oikealla olevassa snugissa. Myös haltioittavin Belfast-leffa Odd Man Out tulee mainittua, samoin Irlannin travellerit.
Loppuratkaisu on McKintyn tihein tähän mennessä, odotettu, mutta erittäin hallittu linkitys Thatcherin murhayritykseen Brightonissa. OK Corral -tyyppisen shakespeaarisen välienselvittelyn irlantilaisvariaatio tapahtuu IRA:n safe housessa Tonghamissa lähellä Hogs Back -panimon sijaintia. Ei ehkä aivan hiottu mestariteos vieläkään, mutta ilman muuta paras lukemani McKinty-teos. Ja nimi on tietysti lainattu taas Tom Waitsilta, Cold Cold Groundin tapaan vuoden 1987 Franks Wild Years-levyltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti