En muista pitkään aikaan lukeneeni yhtä sekavaa kirjaa kuin tämä Paavo Suoranta -elämäkerta. Turunen vaikuttaa olevan ansioitunut yliopistotutkija, mutta mitään järjestelmällisyyttä ei tässä tekstissä ole. Heti alussa Turunen kertoo rajaavansa kirjasta pois Suorannan sotien aikaisen toiminnan. Niin hän tekeekin, mutta muuta selvää rajausta on vaikea löytää. Turusen teksti pomppii aiheesta toiseen, aikatasot vaihtuvat edestakaisin, samoihin asioihin palataan toistuvasti ja henkilöt vaihtuvat täysin satunnaisesti jopa virkkeiden sisällä. Jos Turusen tarkoitus on ollut välittää lukijalle kuva tiedustelutoiminnan vaikeaselkoisuudesta, niin siinä hän kyllä onnistuu.
Harmittavasti Suorannan sodanaikainen toiminta olisi kaikkein mielenkiintoisinta, mutta siitä Turunen kertoo tosiaan vain ohimennen. Suoranta oli kaukopartiomies, joka ansioitui varsinkin välirauhan aikana Kannaksen tiedusteluretkillä. Painotus Turusen kirjassa on Suorannan toimissa 1944-1955. Suoranta oli aktiivinen asekätkentäkuvioissa ja Operaatio Stella Polariksen Tornionjoella tapahtuneessa sivujuonteessa. Sitten Suoranta alkoi organisoida Neuvostoliittoon suuntautuvia tiedusteluretkiä länsimaiden toimeksiannosta. Aktiivisia tahoja olivat USA, Britannia ja varsinkin Norja CIA-rahoituksella. Suoranta ei itse enää sodan jälkeen käynyt rajan takana vaan värväsi retkille kaukopartiotovereitaan. Tiedot toiminnasta ovat hajanaisia Turusen kirjan perusteella, varsinkaan itse Suoranta ei näytä paljoa toimistaan puhuneen. Varsin amatöörimäinen kuva touhusta välittyy, ikävä kyllä. Alkoholinkäyttö tuntuu olleen poikkeuksellisen hallitsematonta käytännössä kaikilla toimijoilla. Myös rahankäyttö vaikuttaa olleen holtitonta. Lännen tiedustelupalvelut tuskin maksoivat kitsaasti ja Suoranta toimi peitefirmoissa sekä pitkään vielä metsäyhtiöissä tiedustelu-uran jälkeen. Kovin vaatimattomissa oloissa Suoranta näyttää silti joutuneen elämään loppuun asti mittavan perheensä kanssa. Suoranta asui tiedusteluvuosinaan Ylä-Savossa Vieremällä ja Lapinlahdella, myöhemmin Kolarissa ja Pellossa. Rahapulassa Suoranta värväytyi 1956 YK-joukkoihinkin Suezille.
Harmittavasti Suorannan sodanaikainen toiminta olisi kaikkein mielenkiintoisinta, mutta siitä Turunen kertoo tosiaan vain ohimennen. Suoranta oli kaukopartiomies, joka ansioitui varsinkin välirauhan aikana Kannaksen tiedusteluretkillä. Painotus Turusen kirjassa on Suorannan toimissa 1944-1955. Suoranta oli aktiivinen asekätkentäkuvioissa ja Operaatio Stella Polariksen Tornionjoella tapahtuneessa sivujuonteessa. Sitten Suoranta alkoi organisoida Neuvostoliittoon suuntautuvia tiedusteluretkiä länsimaiden toimeksiannosta. Aktiivisia tahoja olivat USA, Britannia ja varsinkin Norja CIA-rahoituksella. Suoranta ei itse enää sodan jälkeen käynyt rajan takana vaan värväsi retkille kaukopartiotovereitaan. Tiedot toiminnasta ovat hajanaisia Turusen kirjan perusteella, varsinkaan itse Suoranta ei näytä paljoa toimistaan puhuneen. Varsin amatöörimäinen kuva touhusta välittyy, ikävä kyllä. Alkoholinkäyttö tuntuu olleen poikkeuksellisen hallitsematonta käytännössä kaikilla toimijoilla. Myös rahankäyttö vaikuttaa olleen holtitonta. Lännen tiedustelupalvelut tuskin maksoivat kitsaasti ja Suoranta toimi peitefirmoissa sekä pitkään vielä metsäyhtiöissä tiedustelu-uran jälkeen. Kovin vaatimattomissa oloissa Suoranta näyttää silti joutuneen elämään loppuun asti mittavan perheensä kanssa. Suoranta asui tiedusteluvuosinaan Ylä-Savossa Vieremällä ja Lapinlahdella, myöhemmin Kolarissa ja Pellossa. Rahapulassa Suoranta värväytyi 1956 YK-joukkoihinkin Suezille.
Merkittävimpänä toiminnan tappiona Turunen pitää Heikki Määttäsen katoamista punaiseen hämärään 1950. Iltalypsy-näyttelijänä mieleenjääneen ja 2002 kuolleen Heikki Määttäsen samanniminen isä ei koskaan palannut rajan takaa. Turusen kuvauksen mukaan todennäköisin kohtalo oli itsetuhoiselta vaikuttaneen miehen kaatuminen venäläisten rajavartijoiden luoteihin heti rajanylityksen jälkeen. Kaksoisagentiksi epäilty Onni Saukkonen löytyi 1953 tieltä lähellä Kajaania, yliajettuna. Murhasta Turunen epäilee sekä venäläisiä että norjalaisia. Paremmin kävi Lauri Solehmaiselle, joka päätyi Seattleen Boeingin tehtaalle. Solehmainen palasi Suomeen 1969 ja sai ehdollisen tuomion. Näyttävimmän tempun teki Arvo Juvonen, joka ylitti rajan Petsamossa kuumailmapallolla. Juvonen kuoli vasta marraskuussa 2004 Oregonin Portlandissa craft-oluen ympäröimänä, vain neljä kuukautta aiemmin kuin pääsin itse paikalle.
Selittääkö Turunen miksi sotien aikainen toiminta on rajattu pois?
VastaaPoistaOnko sotien jälkeisen ajan Neuvostoliittoon tehdystä länsiavusteisesta tiedustelusta tehty minkäänlaista kelvollista julkaisua?
Kuulemma sota-ajan vaiheet on kuvattu niin tarkasti puolifiktiivisissä mm. Esa Anttalan kirjoissa, jotta Turunen karsi ne pois. Aika outo peruste. Ei Turunen juuri kerro Juvosen ilmapalloretkestäkään, koska Anttalan "Yli rautaesiripun" kuvaa sitä. Anttalahan sivumennen sanoen kuoli heti kirjan ilmestymisen jälkeen äkillisesti 1977. Kuolemasta löytyy salaliittospekulaatioita.
VastaaPoistaEipä kunnon tutkimusta taida olla, ei ainakaan Turusen kirjan lähteissä, ilmestynyt 2008. Rautkallion ja Rislakin kirjat varmaan sivuavat aihetta, mutta eivät paneudu siihen.
Mannerheinristin ritari ja kaukopartiomies Paavo Suoranta oli erikoiskoulutukseltaan kyynelradisti.
VastaaPoista... Pakko vielä täsmentää, että Paavo Suoranta kunnostautui juuri ja erityisesti jatkosodan kaukopartioinnissa ErP4:ssa; Anttala ja Eugen Wist toki tekivät hopeanhaku-tiedustelumatkan rajan taakse välirauhan aikana; Suoranta ei ollut porukassa.
VastaaPoista