Veteraaniohjaaja Hathaway purkitti tämän kylmän sodan noir-vakoilutrillerin 1952 juuri ennen Niagaraa, Marilyn Monroe -pläjäystään. Lievästi sama asetelma kuin viime viikolla katsomassani Sleeping Car to Trieste -leffassa, mutta tässä junat hieman erilaisessa roolissa. Hankin tietysti tämänkin leffan Triesten matkan ennakkofiilistelynä. Pohjana Peter Cheyneyn romaani ja nyt Triesteen saavutaan lentokoneella miehitysvyöhykkeisiin jaetun Itävallan suunnalta, sitä ennen on jo piipahdettu Washingtonissa, Pariisissa ja Salzburgissa. Elokuva on selvästi saanut vaikutteita Carol Reedin The Third Manista, jopa Karasin sitra-musiikin tapaista tapaillaan taustalla. Triesten arkkitehtuuri tietysti muistuttaakin Wienin maisemia. Ja tämä onkin todellinen Trieste-leffa, toisin kuin viimeviikkoinen teos. Lucien Ballardin kuvaus on sinänsä laadukasta, vaikka kokonaisuus jää kauas The Third Manin viimeistellystä täydellisyydestä. Dreher-oluen mainos vilahtaa ulkokohtauksessa.
Tyrone Power on suhteellisen valju pääroolissa (Bogart oli kai ehdolla), mutta Patricia Neal irrottelee täysillä fatalena. Hildegard Knef (tässä Double Indemnity -tyyliin Neff) jää harmittavan vaisuksi toisessa naispääroolissa. Ilman krediittejä sivurooleissa riemastuttavat myöhemmät superstarat Lee Marvin ja Charles Bronson. Elokuvan alussa nähdään huvittavan vanhanaikaista telekommunikaatiotekniikkaa. Kovin uskottava tarina ei ole, varsinkin hillitön takaa-ajokohtaus on kuin Keystone Cops -farssista. Paranoian tunnelma tavoitetaan kohtuullisesti, mutta varsinkaan Neuvostoliiton agentit eivät ole läheskään tarpeeksi saatanallisia. Juonessa vilahtaa Neuvostoliiton hyökkäyssuunnitelma Jugoslaviaan. Se olisi saattanut juuttua Suomessa sensuuriin, mutta kyllä leffa on näköjään Suomessa esitetty 1953 nimellä Tehtävä Triestessä. Juonessa käytetään melko halvasti imitoijaa harhauttamaan päähenkilöitä, ehkä peräisin jo Cheyneyltä. Kokonaisuutena silti viihdyttävää kamaa ilman muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti