Elaine May: A New Leaf

Syksyllä 1982 silmäilin Sight & Sound -lehden äänestystuloksia maailman parhaista elokuvista. Kriitikot ympäri maailmaa listasivat omasta mielestään 10 parasta elokuvaa. Monet valinnoista olivat tuttuja ja lähes kaikki muutkin leffat ovat sitten tulleet tutuiksi lähes 40 vuoden aikana. Muutama kriitikko, ehkä vain yksi tai kaksi, nimesi parhaiden joukkoon A New Leafin. Selvitin tietysti, että kyseessä on näyttämökoomikkona aiemmin tunnetun Elaine Mayn esikoisohjaus vuodelta 1971, mutta en ole onnistunut elokuvaa näkemään. May on ohjannut sen jälkeen vain kolme muuta teosta, joista The Heartbreak Kid taitaa olla myös näkemättä. Hyvin muistissa on vuoden 1976 neonoir Mikey and Nicky, joka kolahti kovaa ja pitäisi nähdä uudelleen. Pitemmän tauon jälkeen syntynyt vuoden 1987 Ishtar tuntui omalaatuiselta harha-askeleelta. Mutta nyt siis Yle täräytti yllättäen eetteriin A New Leafin.

New York Cityä raikkaasti mustassa komediassa, avaus lähtee Ferrari-korjaamosta, joka esitetään sairaalamiljöönä. Pokerinaamainen Walter Matthau on Wilder-leffojen veroisessa vedossa ja ohjaaja May hoitaa itse naispääosan. Visuaalinen ote on rapeaa ja eloisaa, ripeä rytmi kuljettaa tarinaa. May ilmeisesti halusi paljon pitemmän elokuvan, jopa kolmetuntisen, mutta tuottaja Robert Evans leikkautti puolet pois. Aukot näkyvät varsinkin loppupuolen Adirondacks-luontokohtauksissa. Miellyttävää katsottavaa, mutta ehkä ei niin hauskalta tuntunut kuin pitäisi, ehkä koronakin leikkaa nyt tehoja. Tunnelmien tummetessa loppupuolella huumorikin tuntuu osuvammalta. Mielenkiintoinen kokemus ilman muuta, muttei niin kiehtova kuin ennakoin.