Ilman koronaa olisin nyt Triestessä. Matkasuunnitelma romuttui käytännössä kuukausi sitten 23.2, kun oululaisen hotellin aamiaispöydässä lueskelin Kalevasta uutisia Italiasta. Lufthansa vetkutteli lentojen kanssa muutaman viikon, mutta lopulta sain siirrettyä lennot syyskuun lopulle. Olen hyvin skeptinen matkan toteutumisen suhteen. Vaikka epidemia olisi silloin ohi, monet mielenkiintoiset olutkohteet ovat luultavasti ehtineet mennä konkurssiin. Itse asiassa Lufthansa lähetti "urgentin" soittopyynnön lentovarauksestani viikko sitten. Luultavasti korvaavat lennot ovat jo jotenkin muuttuneet. Trieste ei välttämättä ole sellainen kohde, jonne kannattaisi tämän kriisin jälkeen lentää Saksan suuriltakaan kentiltä. Yritin soittaa muutaman kerran, mutta en jaksanut odotella jonossa. Varmaan monilla muilla onkin kiireellisempää asiaa Lufthansalle.
Lufthansan reagointia odotellessa pohdiskelin korvaavan kohteen matkasuunnitelmia. Niitä minulla riittää. Olen jo pitkään halunnut käydä Reykjavikissa. Sinne pääsee 15 000 Finnairin plus-pisteellä eli samalla määrällä kuin esim. Tukholmaan. Olen usein järjestellyt tätä edullista tarjousta sopiviksi päiviksi, mutta monet muutkin ovat taatusti tämän kuvion huomanneet. Palkintopaikkoja on tarjolla hyvin niukasti. Mutta ehkäpä maaliskuu ei tänä vuonna kiinnostaisikaan Reykjavikiin halajavia? Olin oikeassa, paikkoja lennoille löytyi hyvin ja varasin Reykjavikin lennot tälle viikolle sunnuntaista torstaihin. Olin kyllä samantien varsin pessimistinen tämänkin järjestelyn suhteen. Varausta tehdessäni tarkistin Islannin koronatilanteen, sielläkin oli ensimmäiset tartunnat jo todettu. Hyvin nopeasti alkoi käydä selväksi, että tällä maaliskuun viikolla ei Helsingistä kannata lentää ulkomaille. Lopultahan se suoraan kiellettiinkin. Niinpä peruutin lennot ja sain Finnairin pisteet takaisin.
Harkitsin loman siirtämistä. Työnantajani lomarahavapaasäännösten takia vanhat lomat on kuitenkin edullista käyttää maaliskuun loppuun mennessä, joten päätin pitää loman kaikesta huolimatta. Tässä elämänvaiheessa aika on jo arvokkaampaa kuin raha. Kajaanissa olisi nyt mahtavat hiihtokelit. Siellä asuvat vanhempani ovat yli 80-vuotiaita, joten sinnekään ei koronatilanteessa voi mennä. Sitten ajattelin ottaa polkupyörän talvisäilytyksestä ja pyöräillä Puotilan Pikkulintuun. Se on käsittääkseni edelleen auki. Mitään kovin kiinnostavaa ei kuitenkaan näytä tarjolla olevan, hanaoluet vaihtuvat nyt hitaasti. Sitä paitsi en ole varma, haluavatko baarien pitäjät asiakkaita paikalle. Monet baarit, kuten Oulun Oluthuone Leskinen, ovat kehottaneet asiakkaita pysymään poissa, vaikka baari on auki. Se on auki vain siksi, että yrittäjät eivät saa vakuutusyhtiöltä keskeytyskorvausta, jos he itse pistävät baarin kiinni. Tarvittaisiin viranomaisten määräys baarien sulkemiseksi.
Olen täysin oireeton, mutta monien mielestä vaarantaisin muiden terveyden, jos menisin baariin. Yleensä en ole erityisen kiinnostunut muiden mielipiteistä, mutta onhan tilanne nyt erilainen kuin yleensä. Niinpä en ole baariin menossa. Viime aikoina olen blogiin arvioinut lähinnä baareissa juotuja oluita. Joudun siksi ehkä lomauttamaan itseni Arden blogista. Mutta mitään ongelmaahan minulla ei ole. Voin harrastaa liikuntaa ja lukea kirjoja. Olin juuri jatkamassa Len Deightonin romaanin lukua, kun Ilkka "Kusettaja" Sysilä viestitti sopineensa pikavierailusta Stadin Panimoon.
Hyppäsin siis vastakunnostetun polkupyörän päälle ja laskettelin alas Suvilahteen. Aivan hillitöntä myrskytuulta, katupöly vaikuttaa koronaa vaarallisemmalta. Timo Konttinen on Asturiasissa ulkonaliikkumiskiellon kynsissä, mutta panimossa paikalla Aki, Hannu ja Juhani, kaupan puolella Jenni ja Zelda. Baari on kiinni tällä viikolla perjantaihin asti. Nopeasti paikalla pyörähti myös uusi toimitusjohtaja Tero Ruusu. Homma pysyi siis reilusti alle 10 hengen kokoontumismääräyksen puitteissa.
Maistelusessio käyntiin Koivunmahlalagerilla, 5,3 %. Erittäin hyvä juotavuus, selvästi kuivaa hedelmäisyyttä, mutta pohjahiiva pitää sen maltillisena. Kevyesti mausteisuutta, mutta ei tässä erityisempää mahlaa ole havaittavissa. En kyllä tiedä, mille koivunmahla maistuu. Todennäköisesti aika hillitty makukokemus se on. Mutta olut siis kunnossa, kesällä maistuisi, jos ensi kesänä olutta missään juodaan. Raspberry Wit oli vielä aika raakaa, mutta todella raikas tuoksu. 5,0 %, makeahkoa vadelmaisuutta, mutta hyvin tasapainoisesti. Tykkäsin kovasti, varsinkin kun tässä ei mitään sour-kikkailuja. Marjaisuus toimii paremmin streittinä witin kyljessä, ei siihen mitään bakteereja tarvita.
West Coast Session IPAa tuli juotua jo kuukausi sitten. Nyt olut kirkastunut täysin, aromaattisuus edistynyt, sitrusta ja trooppista kamaa mukavasti, kokonaisuus pysyy kuivana. Oikein mukavaa. Lopuksi vielä Pink Guava IPA, joka ei kovin vaaleanpunainen tässä vaiheessa. Tämäkin vielä elinkaarensa ensi askelilla, kevyesti hedelmäinen, guava ei oikein erotu seasta. Yleisempää mausteisuutta oluessa on, mutta lopputuote on todennäköisesti kovasti erilainen. Näissä merkeissä siis erosimme. Seuraava kohtaaminen jää epävarmuuden sumuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti