perjantai 24. huhtikuuta 2020

Paul Crowder & John Dower: Once in a Lifetime, The Extraordinary Story of the New York Cosmos

Katsoin Youtubesta viihdyttävän dokumentin New York Cosmosin noususta ja tuhosta vuodelta 2006. 1970-luvulla seurasin jalkapalloa kiihkeästi ja kohotin kulmakarvojani 1975, kun eläkeläiseksi arvioimani Pelé kiinnitettiin pelaamaan New York Cosmos -seuraan. Jalkapallo oli maailman suurin urheilulaji suunnilleen kaikkialla muualla paitsi USA:ssa ja Suomessa. Kohu oli kovaa ja muitakin suuria tähtiä värvättiin keinotekoiselta vaikuttavaan yritykseen levittää jalkapallo maailman johtavaan supervaltaan, tyyliin Beckenbauer ja Cruyff. Suurin osa porukasta oli uransa loppupuolella rahastamassa jenkkien kustannuksella, mutta yksi selvä poikkeuskin oli, Lazion romuluinen eksoottisesti Walesissa kasvanut sentteri Giorgio Chinaglia, joka siirtyi 29-vuotiaana Cosmosiin 1976.

Dokumentissa on hauskaa yleiskulttuurikartoitusta 1960-70 -luvuilta jalkapallon hiipiessä vähitellen amerikkalaiseen tietoisuuteen. Asianmukainen taustoitus vuoden 1950 MM-kisojen ihmeeseen, kun USA voitti Englannin Joe Gaetjensin maalilla, haitilainen peluri ei edes ollut USA:n kansalainen. Sittemmin oli tunnetusti hiljaista ennen Pelén signeerausta. Elokuva-alalla vaikuttanut Warnerin Steven Ross ja Atlantic Recordsin musiikkimogulit Ertegunin veljekset pistivät Cosmosin ja samalla koko North American Soccer Leaguen pystyyn. Hyvää kuva-aineistoa mm. Meksikon MM-kisoista 1970. Paljon keskitytään Pelén rekrytointineuvoitteluihin, Henry Kissingerin merkittävä roolikin tulee huomioitua. 

Ajankuva on mainiota, varsinkin sietämätön New Yorkin diskomusiikki, joka yhdistyy kiinteästi Cosmosin huippuvuosiin. Mielenkiintoisesti dokumentti leimaa koko kuvion konnaksi Chinaglian. Voimakastahtoinen hyökkääjä hankkiutui seuran johtotehtäviin tuhoisin seurauksin, sekä Cosmosille että koko NASLille. Ehkä hieman mutkia oikova näkemys, mutta näin ilmeisesti pääsi käymään. Dokumentti ohittaa NASLin järkyttävät sääntömuutokset ja tekonurmen käytön. Jääkiekkotyyliset "rangaistuskuljetukset" sentään tulee esiteltyä, mutta ilman kommentteja. NASL oli suurisuuntaisin yritys levittää jalkapallo USA:han. Sittemmin on lähestytty asiaa ruohonjuuritasolta ja USA onkin ollut tällä vuosituhannella merkittävä jalkapallomaa. USA:n sisällä taas jalkapallo on minimalistinen marginaalilaji ja siihen ei näytä olevan muutosta tulossa.

1 kommentti:

  1. Vinkki, Netflixissa uusi jalkapalloaiheinen minisarja The English Game, sijoittuu 1870-luvulle, duunarit versus yläluokka. -Juha

    VastaaPoista