Jarmuschin myöhäistuotannosta en ole kaikkea nähnyt, mutta melkoisia pettymyksiä on ollut useita: Toisaalta on syntynyt Broken Flowersin tapainen täysosuma ja tämä Paterson vuodelta 2016 on samaa tasoa. New Yorkin metropolialueella New Jerseyn puolella sijaitseva Paterson on itselleni tuntematon paikka, eipä muistu kaupunkiin viittauksia edes New Jerseyn suuren pojan Springsteenin tuotannosta. Varsin vanhaa urbaania rakennuskantaa näyttää olevan, tyylikästäkin. Jarmusch pudottelee elokuvassa Patersonin suuruuksia, joita onkin huomattavasti. Dylanin mestariteoksen innoittanut Hurricane Carter, soul-duo Sam & Daven ja koomikkopari Abbott & Costellon puolikkaat, Allen Ginsburg ja Italian kuninkaan anarkistiampuja Gaetano Bresci. Runoilija William Carlos Williams on puolestaan Jarmuschin tarinan innoittaja. Paterson on myös päähenkilön nimi, runoileva bussikuski Patersonissa. Arkirealismia, hypnoottista toistoa, joka joskus Jarmuschilla menee överiksi, mutta onnistuu tässä hienosti. Patersonilla on taiteellisia intohimoja elättelevä kaunis vaimo ja koira, jonka ulkoilutusreissulla Paterson pysähtyy aina oluelle lähibaariin. Erinomaisia baarikohtauksia, kuten Jarmuschilla yleensäkin. Komiikkaa tulee mukaan bussin matkustajien keskusteluista. Nähdäänpä jopa kyynäspäätervehdyskin, kuin koronaa ennakoiden. Loppu ei ehkä täysin tyydyttävä, mutta leffa on ilman muuta Jarmuschin tuotannon terävintä kärkeä.
Samaa mieltä, että kyseessä on Jarmuschin parhaita elokuvia. Tuntuu, että kuvaukseenkin satsattiin nyt tavallista enemmän, paljon hienoja kuvia mm. bussia ajettaessa. Loppuratkaisu/viimeinen kohtaus jättää tulkinnanvaraa -onko Paterson itse asiassa tyytyväinen rustaillessaan runoja vain omaksi huvikseen, ja unohtuiko muistikirjakin vain puolivahingossa sohvalle? Huumoria löytyy bussikeskustelujen lisäksi paljon muustakin, mm. vaimon puuhasteluista.
VastaaPoistakopula