keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Indie Jānis Old School IPA





Triesten reissu siirtyi koronan takia maaliskuulta tälle syyskuun viikolle. Lufthansa vaikeutti lentojen sopivuutta, joten siirsin vielä matkaa kuukaudella eteenpäin. Olin jo merkinnyt lomaa tälle viikolle, joten heinäkuussa koronatilanteen näyttäessä helpottavan etsiskelin soveltuvia matkakohteita. Vuosien varrella on kertynyt Finnairin plus-pisteitä, joten aloin sijoittaa niitä, koska peruutukset ja muutokset helpompia kuin muilla maksutavoilla. Ensin neljäksi yöksi Reykjaviikiin, yksi yö välissä Helsingissä ja sitten kolme yötä Varsovassa. Kummassakaan kaupungissa en ole ennen käynyt. Homma kusaisi tietenkin elokuussa, kun Finnair supisti rajusti lento-ohjelmaansa. Kaikki neljä lentoa peruuntuivat. Masentavaa, mutta Latvia säilyi koronakevyenä vyöhykkeenä ja sinne vielä Finnair jatkoi lentoja. Varasin Riikaan kolmen yön keikan. Kävin kaupungissa 2005 ja en erityisemmin ihastunut paikkaan, varsinkin oluttarjonta oli kehnoa. Lensin silloin Tampereen kautta Riikaan ja jälkeenpäin Tampere tuntui huomattavasti miellyttävämmältä kaupungilta. Korona-aikana ei auta olla turhan ronkeli ja näyttäähän Latvian oluttilannekin piristymisen merkkejä, lopulta. Kovin lupaavaltahan koronatilanne ei kuitenkaan vaikuttanut, kun Latvia sulki Viron rajan. Sitten vajaa viikko ennen lähtöä varaamani hotelli ilmoitti keskeyttävänsä toiminnan, koska olisin seuraavalla viikolla ainoa asiakas. Varasin sitten toisen hotellin samoilta vanhan kaupungin kulmilta.

Ensi kertaa lentokoneessa sitten maaliskuun alun. Näin pitkä lentopaasto taitaa löytyä edellisen kerran vuodelta 1985. Oli jopa pientä jännitystä ilmassa, mutta aika normaalisti matka sujui naamamaskia lukuunottamatta. Jonkinlainen yhteystietolomake ja terveysvahvistus piti lentokoneessa täyttää Latvian viranomaisille. Riian kentältä siirryin jollain epämääräisellä minibussilla keskustaan, kaksi euroa maksoi. Olin vanhassa kaupungissa Vecrīgassa klo 10 ja tallustelin hotelliin. Aika tutuilta kulmat tuntuivat 15 vuoden tauonkin jälkeen. Odotetetusti huone oli jo vapaana ja sitten vain odottelemaan baarien avautumista. Hyvä keli, yli +20 C. Aivan vanhankaupungin ytimestä huomasin irkkubaarin, joka auki jo ennen puolipäivää. Modernimpaa vetoa, melko paljon craftia. Vanhan koulun IPA, 5,5 %, Suntažista Riian itäpuolelta. Hieman samea, kasvista vähän, botanical, ei hedelmää, mutta ei tunkkainenkaan. Vähän mausteisuutta, ei katkeroa, ei kovin hyvä. 4€ 50 cl. Oluen nimi ehkä voisi viitata muinaiseen keväällä kuolleeseen latvialaiseen Jānis Lūsis -keihäänheittäjään, mutta tuskinpa paikalliset enää häntä muistaa. Riika, O'Paps, 23.9.2020.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti