perjantai 18. joulukuuta 2020

Preston Sturges: The Lady Eve


Vuoden 1941 The Lady Eve on screwball-komedian suurimpia klassikkoja ja genren ehkä suurimman mestarin Sturgesin parhaita töitä. Edellisestä katsomisesta on jo aikaa, mutta elokuva on aina yhtä raikas. Barbara Stanwyck ja Henry Fonda olivat juuri tähän aikaan parhaimmillaan ja leffa on hillitöntä tykitystä alusta loppuun. Sturgesin dialogi ja muu käsikirjoitus ovat täysin originaaleja ja originelleja ja ohjauksessakin on hämmästyttävää sujuvuutta. Tämä on romanttiseksi komediaksi yllättävän visuaalinen. Alkutekstien animaatio jo virittää katsojan oikealle taajuudelle ja elokuvan nimen raamatulliset ulottuvuudet täräytetään heti esiin. Introna lähdetään liikkeelle Tarzan-fiiliksissä Amazonin viidakosta ja puolet elokuvasta sijoittuu valtameriristeilijälle. Seuraavat merkittävät lokaatiot ovat kartano Connecticutissa ja Hitchcock-tyylisesti kiitävä juna, joka toistuu Sturgesin tuotannossa usein. 

Kyseessä on jopa olutelokuva. Fondan esittämä "Hopsie" Pike on Pike Pale Ale -olutdynastian perintöprinssi ja elokuvassa kuullaan hämmästyttävän pitkä luettelo oluttyyleistä (ainakin bock, lager, steam beer, ale, stout, nut brown ale) sekä pätevä analyysi alen ja "beerin" eroista. Beer-termillä tähän aikaan tarkoitettiin USA:ssa näköjään brittityyliin pohjahiivaolutta, lageria. Katsojalle paljastetaan heti Fondan kimpussa olevan häikäilemättömiä huijareita, mutta romanttiset käänteet sotkevat kuviota moneen kertaan. Aletaan lähestyä vakoilutrillerien kompleksisuusasteita, joissa on vaikea tietää kuinka mones kaksoishämäys nyt on menossa. Sivurooleissa on tuttu Sturgesin ensemble, puhdasta briljantismia joka käänteessä. Farssimaisuus korostuu ajoittain loppupuolella, mutta verrattuna Sturgesin joihinkin muihin teoksiin se pysyy varsin hillittynä. Loppuratkaisu ei ehkä kyynikolle ole kaikkein tyydyttävin, mutta hauska sekin on. Puhdasta nautintoa siis taas kerran Sturgesilta. 

1 kommentti: