sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Warren Beatty: Reds

John Reed oli amerikkalainen bolševikkien myötäilijä, joka parhaiten tunnetaan Venäjän vallankaappausta kuvaavasta kirjastaan. Ison rahan Hollywood-biopic kylmän sodan aikana tällaisesta miehestä on melkoinen poliittinen kummajainen. Ehkä vertautuu Suomessa hieman aiemmin kukoistaneeseen taistolaisuuteen. Reilusti ylipitkä, kolmisen tuntia. Suurimmaksi osaksi elokuva on melko tavanomainen ja tylsäkin romanttinen draama Reedin parisuhteesta Louise Bryantiin. Ehkä Beatty tavoitteli David Leanin Zhivagon ulottuvuuksia, mutta ei kuitenkaan onnistu. Alkupuolella on laiskaa kolmiodraaman viritystä Jack Nicholsonin esittämän Eugene O'Neillin kanssa. Elokuvassa on varsin paljon haastattelupätkiä, joissa "aikalaiset" kommentoivat tapahtumia. Tunnetuin näistä on varmaan kirjailija Henry Miller. Haastattelut vähän piristävät kokonaisuutta. Elokuvaa kuvattiin tunnetusti Suomessa ja Helsinki-kohtauksissa ei voi välttyä koomisilta efekteiltä. Aika vähän Suomi-juttuja ja muutenkin toimintaa on. Venäjän sisällissodan melskeisiin ei saada otetta. Eniten bolševikeista on mukana Zinovjev, Leniniä ja Trotskia Beattyn Reed ihailee kauempaa. En ollut nähnyt tätä ensi-iltakierroksen jälkeen, joten sujuvasti pysyin hereillä, mutta varsin vaatimaton vaikutelma säilyi. 

1 kommentti:

  1. Tätähän on muuten kuvattu myös Nivalassa parin kilometrin päässä maatilalta

    VastaaPoista