The Unraveling on viime tammikuussa julkaistu Drive-By Truckersin levy. Bändin kiertue levyn jälkeen katkesi nopeasti koronaan ja yhtye päätyi sitten syksyllä julkaisemaan The New OK -levyn, jonka kuuntelin äskettäin. The Unraveling katkaisi neljän vuoden levytystauon, ilmeisesti bändin pisimmän. Levyllä ei ole samannimistä kappaletta, mutta The Unraveling löytyy The New OK:lta, merkillinen ratkaisu. Levyä on äänitetty pitemmällä aikaa 2017-2019, lähinnä Sam Phillipsin studiolla Memphisissä.
Levy starttaa Patterson Hoodin lähes akustisella balladilla Rosemary with a Bible and a Gun, pianoa ja jousia. Alakuloista kaihoisaa laulua, jonkinlainen road movie -tarina, nimessä mitä ilmeisimmin suora viittaus Jason and the Scorchersin klassikkoon Bible and a Gun. Hienoa otsikkoa kantava Armageddon's Back in Town on keskitempoista jykevää rockia, synkistelyä tekstissä edelleen. Sävellyksessä on aineksia, mutta ei rullaa tarpeeksi vaivattomasti.
Mike Cooleyn Slow Ride Argument on ehkä levyn kohokohta, nopeampaa kitararockia, nyt koukkuja löytyy ja rullaavuuttakin. Väliosassa on pientä tökkimistä, mutta kyllä bändi tämän klaaraa hyvin. Thoughts and Prayers tarjoilee kantrahtavampaa rockia, keinahtelevaa hölkkää, joka lopussa paisuu massiivisemmaksi. Liian pitkitetty tarina.
Hood on parhaimmillaan 21st Century USA:ssa. Tämäkin jousilla maustettu balladi, mutta sävellys parempi kuin avausbiisissä. Hoodin pessimistiset, mutta kryptiset tekstit ovat tässä aavistuksen selkeämpiä ja biisi kulkee pakottomasti. Heroin Again on raskaampaa rockia, kohtuullinen sävellys, mutta hieman saarnaava huumeteksti tuntuu olevan jotenkin väärässä seurassa tällä levyllä.
Babies in Cages on Hoodin jo tuttua Trump-kritiikkiä, psykedeelisempi tunnelma, ei meinaa millään päästä liikkeelle, mutta kehittyy sentään kohtuullisesti. Tämäkin kappale olisi selvästi kaivannut tiivistystä. Levyllä on toinenkin Mike Cooleyn kontribuutio, Grievance Merchantsissa on Morriconen spegettiwesternkitaroiden korkeita kaikuja, noirahtava kohtalokas tarina, nopeaa menoa tämäkin, mutta ei aivan yhtä hyvä Slow Ride Argument.
Levyn päättää Hoodin lähes Tom Waits -tyylinen Awaiting Resurrection, mutinaa ja huokailuja, pahaenteisiä tummia dystooppisia sävyjä, saa vähitellen voimaa alleen ja saavuttaa kohtuullisesti maalin, tosin tässäkin mittaa selvästi liikaa.
Tämä on yhtenäisempi levy tuotannoltaan ja tyyliltäänkin kuin The New OK, mutta ei välttämättä parempi. Patterson Hoodilla on bändissä selvästi liian suuri rooli, Mike Cooleyn harvat biisit ovat musikaalisesti paljon parempia. Hoodilla on selvästi enemmän sanottavaa ja se ei ole välttämättä hyvä asia. Varsinkin kun Hood ei ole kaikkein selkeimpiä kommunikoijia. Ihan mukavaa musiikkia bändi tekee, vaikka en vielä ole valmis faniksi ryhtymäänkään. Toivottavasti orkesterin Euroopan kiertue kesäkuussa toteutuu, olisi ilman muuta kiinnostavaa nähdä yhtye Tavastian lavalla.
Bändissä oli 00-luvulla kolmaskin kitaristi-laulaja-biisintekijä, Jason Isbell, useamman levyn ajan. Isbell teki mielestäni tuolloin bändin parhaat biisit, vaikka Hood tuolloinkin vastasi määrällisestä enemmistöstä. Kaiketi kolme biisinikkaria piiskasivat toisiaan parempiin suorituksiin, tuon ajan levyt ovat bändin ehdotonta kärkeä. Isbell kuitenkin ajautui pahoihin ongelmiin alkoholin ja huumeiden kanssa, joten sai lopulta kenkää persuksiin. Eipä kuitenkaan öyskännyt itseään hengiltä, vaan raitistui ja sai homman kuosiin, ja on sittemmin soolona ja The 400 Unit -bändin kanssa tehnyt jo useamman mainion levyn.
VastaaPoista