Godardin metaelokuva miehen parhaalta luomiskaudelta 1963. Ryhdyn aina innostuneena katsomaan tätä leffaa, mutta yleensä jälkeenpäin käteen jää lievä pettymys. Niin nytkin. Pohjalla on Alberto Moravian romaani, jota en ole lukenut, mutta Godardin sovitus taitaa mennä aivan omia polkujaan. Elokuvan ensimmäinen puoli tuntia on aivan loistava. Ollaan Rooman Cinecittàssa filmaamassa, Godard avaa pelin kuvaamalla kamera-ajoa ja lukemalla ääneen alkutekstit, joita ei siis tekstimuodossa näy. Sitten siirrytään esittelemään samantien sängyllä alasti pötköttävän Brigitte Bardot'n vartaloa. Godard yllättää siis ne katsojat, jotka ovat valmistautuneet odottamaan pitkään Bardot'n tirkistelyä tähden monien muiden elokuvien tapaan. Kun tämä on hoidettu alta pois, voidaan mennä eteenpäin. Bardot on Michel Piccolin esittämän käsikirjoittajan vaimo. Seuraavaksi valkokankaan valtaa Hollywoodin raakalaismaisimpien nilkkien esittäjä Jack Palance, joka on nyt valmisteilla olevan elokuvan tuottaja. Ja viimeisenä ässänä Godard vetää hihastaan 72-vuotiaan Fritz Langin, joka esittää samannimistä elokuvan ohjaajaa. Elokuva on tulkinta Homeroksen Odysseuksesta, apulaisohjaajana Godard itse. Georges Deleruen musiikki on hypnoottista. Mestarillinen asetelma ja nautinnollinen johdatus, mutta sitten elokuva hyytyy Godardin monien muiden teosten tapaan. Siirrytään Caprille ja loputtomaan Piccolin ja Bardot'n dialogiin. Parisuhdetta vatvotaan pitkään ja hartaasti. Godard pudottelee viittauksia tykkäämiinsä elokuviin tuttuun tapaansa. Suoraan esiintyy ainakin Hatari!, Rio Bravo, Bigger Than Life, Some Came Running, Viaggio in Italia. Lang heittää anekdootin BB:stä, joka ei tarkoitakaan Bardot'ta vaan Bertolt Brechtiä. Nokkelaa siis ja lopussa muutenkin pientä piristymistä, mutta koko kestoa jännite ei millään kanna. Loppuratkaisu enteilee muutamaa vuotta myöhempää Weekend-leffaa.
Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti