perjantai 19. maaliskuuta 2021

Maku Himerrys IPA


 Saarisen Matti kävi Tuusulassa ja toi sieltä Makun uuden IPAn. Himerrys on itselleni outo sana, mieleen tulee vain Tuomari Nurmion Valo yössä, "hallasilmien hiverrys hyytää". Tosin itse olen aina kuullut sanat "alla silmien hiverrys hyytää", eli pitkän dokausputken jälkeen silmien alle kerääntyy tummempaa väriä. Makun tölkin etiketissä runoillaan rantakadun valojen himertymisestä ulapalle. Himerrys tarkoittaa siis jonkinlaista hohdetta. Samassa tekstissä mainitaan Uuden-Englannin satamassa dokaava troolarin perämies, joten NEIPAsta on kai kyse. 6,3 %, kaurahiutaleita. DDH, Simcoe, El Dorado, Idaho 7 cryona. Kullanvärinen, ei aivan kirkas, pehmeää hyvin pienikuplaista vaahtoa. Ei siis näytä tyylipuhtaalle NEIPAlle. Tuoksuu raikkaasti sitrukselle, karviaismarjalle ja persikalle. Maussa on samoja aineksia, herukkaa ja bensaa myös. Oikein tuoreen ja kuohkean tuntuinen, lievästi myös karamellimaisempaa otetta. Maku kuivuu edetessään ja lopussa se on jo mukavan katkera. Onpa mainiota, paras Makun olut pitkään aikaan. En varmaan näin tuoreena olekaan panimon tuotetta saanut viime aikoina. Ostopaikka Tuusula, Maku.

1 kommentti:

  1. No hittolainen, ehdit ennen meikäläistä! Lisää hyvää siis tiedossa ensi viikolla postin kautta, pidä pää ylhäällä! ����

    Kiitos aarviosta
    Juho / Maku Brewing

    VastaaPoista