Luultavasti en ole koskaan nähnyt 1976 valmistunutta Kristoffersonin ja Streisandin tähdittämää musikaaliversiota A Star Is Bornista. Sitä vastoin William A. Wellmanin originaali vuodelta 1937 on hyvässä muistissa ja varsinkin George Cukorin 1954-remake kolahti todella kovaa 1980-luvulla. Odotukset eivät olleet kovin korkealla tämän neljännen tulkinnan kohdalla, mutta ne ylittyivät helposti. Leffa on näyttelijä Cooperin esikoisohjaus, mies esittää myös pääosan deekikselle päässyttä rock-tähteä ja vieläpä laulaakin. Cooper näyttää olevan kokenut ja menestynyt näyttelijä, mutta itselleni täysin tuntematon suuruus, en muista nähneeni yhtään hänen elokuvaansa. Lady Gaga on toki tuttu nimi, mutta en olisi tunnnistanut häntä ulkonäöltä. En pysty nimeämään yhtään hänen musiikkikappalettaan, vaikka todennäköisesti olen niitä kuullut. Sivurooleissa aina yhtä karismaattinen Sam Elliott ja todella yllättäen tunnistamattomana Andrew Dice Clay, Renny Harlinin Ford Fairlane -kalkkunan "tähti".
Elokuva rullaa alusta alkaen todella vaivattomasti ja luontevastikin. Cooper ja Gaga näyttelevät luontevasti ja jopa karheaa romantiikkaa on aistittavissa ilmassa. Hyvä rytmitys kantaa elokuvan loppuun asti, kestäväksi todettu tarina pitää pintansa tälläkin kertaa komeasti. Musiikkikin on hyvää ja vastakkainasettelu Cooperin old school -rockin ja Gagan tanssipopin välillä hahmottuu selkeästi. Ehkä mutkat oiotaan suoriksi, uskottavuus ei aivan realistisella tasolla ole. Loppuratkaisussa ei imelyyteen sorruta, mutta sentimentaalisuus kuitenkin hieman nostaa rumaa päätään. Rosoa on saatu muoviseen viihdebisnekseen kohtuudella, iskeepä Cooperin avustaja steroidipiikin artistin perseeseen aitoon Martti Vainio -tyyliin. Oikein näppärä ja raikaskin päivitys siis klassikkoon.
Kauhea kankkunen 1, 2 ja 3 näkemättömyys ei liene kovin suuri menetys, mutta mikäli ei tunnista Poker Facea tai Bad Romancea, voi menestys seuraavassa pubivisassa olla vaatimatonta.
VastaaPoista