James Lee Burke: Robicheaux

 Kun luin James Lee Burken 20. osan Dave Robicheaux -sarjasta Light of the World, arvelin sarjan päättyvän. Robicheaux oli jo jäänyt sivurooliin ja tapahtumat oli siirretty Montanaan, Burken nykyiselle asuinseudulle. Toisin kuitenkin kävi, viiden vuoden tauon jälkeen 2018 ilmestyi tämä romaani, joka merkillisesti kantaa otsikossaan pelkästään päähenkilön sukunimeä. Olisiko se merkki lopullisesta tilinpäätöksestä? Näin ei ole, loppuvuodesta 85 vuotta täyttävä Burke on julkaissut vielä tämänkin jälkeen kaksi Robicheaux-teosta. 

Robicheaux-romaani on löysää jatkoa vuonna 2010 ilmestyneelle The Glass Rainbow'lle. Homma starttaa New Orleansin karuilta syrjäkaduilta, mutta keskittyy tutusti Etelä-Louisianan Acadianan ytimeen Bayou Techen rannoille. Toisen Vietnam-veteraanin Harry Boschin tavoin Robicheaux ei tunnu pääsevän koskaan kunnolla eläkkeelle, hän jatkaa edelleen osa-aikaisena rikostutkijana New Iberian sheriffintoimistossa. Mies näkee edelleen hallusinaatioita sisällissodan sotilaista ja uskoo, että kuolleet ovat vielä mukana kuvioissa jossakin ulottuvuudessa. Melankolista ensimmäisen persoonan kerrontaa, rapeaa humoristista dialogia. Heti alussa mafiosoveteraani valittaa kärsivänsä vaimonsa mukaan GAPOsta. Gorilla armpit odor. Toisessa luvussa Robicheaux kävelee Jackson Squarella ohi talon, jossa William Faulkner on asunut. Sidekickinä yksityisetsivä Clete Purcel on edelleen mukana kaikkien muiden tuttujen ainesosien ohella. Ja uskomatonta kyllä, AA-mies Robicheaux putoaa taas vankkureilta. Blackoutin aikana Robicheauxin kolmannen (vai neljännen?) vaimon kuoleman aiheuttanut mies pahoinpidellään kuoliaaksi, joten deputy on taas murhasta itsekin epäiltynä. Eksentrinen psykopaattipalkkamurhaaja ja Huey Long -tyyppinen populistipoliitikko täydentävät gallerian. 

Australialainen henkilöhahmo käyttää yllättäen Seppo-termiä romaanissa. Seppo  tarkoittaa näköjään Australiassa halventavaa nimitystä amerikkalaisista, lyhennysväännös Yank/septic tankista. Harvinainen historiallinen mokakin pääsee irti Burkelta, White Leaguen kapinayritys New Orleansissa ei tapahtunut 1872 vaan 1874. Romaani on taas ylipitkä ja jännite ei jaksa kunnolla kantaa. Tapahtumien käänteet ovat liian selvästi uudelleenlämmitystä aiemmista romaaneista ja loppuratkaisu poikkeuksellisen heikko. Teksti kyllä kulkee hyvin, mutta ei Burke tuo mitään uutta lisäarvoa Robicheaux'n hahmoon. Tämä on monen ikääntyneen kirjailijan kohtalo, mutta aion silti lukea ne kaksi seuraavaakin romaania.