Pysyttelin poissa elokuvateattereista lähes vuoden. Viimekesäiset kokemukset olivat sellaisia, että taudinsaantiriski niissä on korkeampi kuin muissa harrasteympyröissäni. Viimeiseksi jäi Polanskin historiallinen vakoiluleffa J'Accuse ja historiallinen vakoiluleffa on paluuelokuvakin. The Courier sijoittuu kuitenkin vielä kiinnostavampaan kontekstiin. Synnyin loppukesästä 1962 ja elämä oli jäädä melko lyhyeksi kylmän sodan kuumimmassa vaiheessa. Käsittääkseni Novaja Zemljan ydinpommitusten säteilymäärää Suomessa ei ole erityisemmin tutkittu. Tuulien suunnat ovat suotuisat, mutta ihme jos sieltä ei olisi merkittäviä määriä saastetta kantautunut. The Courier hyppää näihin aikoihin ja keskittyy pääosin Kuuban kriisiin ja Oleg Penkovski & Greville Wynne -keissiin.
Ajankuva 1960-luvun alusta on rakennettu todella mallikkaasti pääosin Lontoossa ja Moskovassa (kuvattu Prahassa) liikkuvaan elokuvaan. Erityisesti tykkäsin Rachel Brosnahanin kampauksesta ja asuista. Ohjaaja Cooke ja käsikirjoittaja O'Connor eivät ole itselle tuttuja, mutta elokuvassa on samaa itsevarmaa otetta kuin Tomas Alfredsonin le Carré -tulkinnassa Tinker Tailor Soldier Spy, vaikka 10 vuotta kauempana liikutaankin. Lisäsyvyyttä ja traagisuutta The Courieriin tuo tosipohjaisuus. Suuret linjat näyttäisivät noudattelevan todellisia tapahtumia, mutta yksityiskohdista on vaikeampi sanoa. Esimerkiksi amerikkalaisten Penkovskille tekemä loikkaussuunnitelma Suomen kautta muistuttaa aika lailla Oleg Gordijevskille toteutettua speksiä 20 vuotta myöhemmin. Nyt oltaisiin lähdetty Sosnovyi Borista Suomeen laivalla eikä tultu Kannaksen läpi.
Näyttelijätyö on lähellä täydellisyyttä. Benedict Cumberbatch le Carré -tyyppisenä antisankarina on todella vakuuttava ja georgialainen Merab Ninidze neuvostoeverstinä samaa tasoa. Kaikkialla leijuvan tupakansavun voi käytännössä haistaa. Hruštševin hahmo on kyllä turhan karikatyyrinen, mutta neuvostoterrorin kylmäävyys tulee esiin todella hyytävänä. Hienovaraisesti toteutettu maailman pelastaminen sijoittuu sekin taidokkaasti draaman kaarelle, vaikkei ehkä olekaan leffan uskottavin osa. Teatterissa nähtynä elokuvan voima on kyllä täysin eri luokkaa kuin kotioloissa, sen huomaa ainakin pitemmän tauon jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti