Tykkäsin ensi-iltakierroksella 1998 kovasti John Frankenheimerin myöhäisteoksesta. David Mametin kirjoittama heist-trilleri muistutti monella tavalla Jean-Pierre Melvillen elokuvia. Samurai-vertaukset, Pariisin ja Nicen miljööt, ryöstöjengin keskinäinen dynamiikka moninkertaisine petoksineen ja tyylikkäät autot. Robert De Niron ja Jean Renon asenteessa on samaa otetta kuin Delonilla tai Venturalla. Toki paljon erojakin on. Toistuvat autotakaa-ajot vievät Grand Prix -ohjaaja Frankenheimeria toimintagenren suuntaan paljon enemmän kuin Melvilleä kiinnosti. Ohjauksessa ei ole samaa elastista eleganssia ja filosofiset ulottuvuudet jäävät ohuiksi. Mutta kyllä Ronin on nautittava useammankin katselukerran jälkeen. Ehkä jollakin on suuremmat silmät kuin Natascha McElhonella, mutta ei ainakaan heti tule mieleen. Katarina Wittin kohtalo jaksaa hämmästyttää. Alussa ja lopussa nähtävä baari Montmartren lähellä muistuttaa niin paljon Kaurismäkien Arvottomien Le Progrèsia, että se ei voi olla sattumaa. Toki baari oli rakennettu studioon Roninissa. Loppuratkaisukin on tyydyttävä, vaikka Frankenheimer suostui siihen myönnytyksenä suuren budjetin rahoittajille.
Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti