perjantai 17. joulukuuta 2021

Galway Bay Full Sail IPA


 Koronan kuristamassa tilanteessa tuntuu fantastiselta ja todella kaukaiselta, että 2012 pystyin työmatkan ohessa pistäytymään niin syrjäisessä kolkassa kuin Irlannin länsirannikon Galwayssa. Pitkäripaiseen nyt saapunut paikallisen panimon IPAa, jota join silloin panimon omistamassa Salt House -baarissa. Silloin sitä tosin kutsuttiin pale aleksi, en tullut blogiin merkinneeksi alkoholipitoisuutta. Maistui bitteriltä. Nyt IPA-tölkissä 5,8 %, 45 IBU, Columbus, El Dorado ja Cascade. Pakkauspäivä 19/10/21. Oikein ketterää vaahdonmuodostusta, kultainen väri, lähes kirkas. Polkupyörän sisärenkaan tuoksumaailmaa, lähes palaneesti. Syksyn kuolleita lehtiä ja maakellaria, ehkä hieman rotanraatoakin. Aromit eivät siis anna odottaa maailmanluokan IPAa. Maku on yrttinen, vihanneksinen, hyvällä mielikuvituksella hieman hedelmäinenkin. Hyvin ohuesti maltainen, kuivahko, lievä katkeruus. Varsin heikko suoritus siis kaiken kaikkiaan, vaikka maku ei niin pilalla kuin tuoksu. Nyt ei voi syyttää Alkon hidasta logistiikkaa, kyllähän länsirannikon IPAn pitäisi olla vielä hyvinkin kunnossa kahden kuukauden kohdalla. Mutta parempaa oli siis paikan päällä. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

2 kommenttia: