sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Zaida Bergroth: Marian paratiisi

 2019 valmistunut jonkinlainen biopic Suomen ikiomasta Charles Mansonista, väkivaltaan yllyttäneestä uskonnollisesta suurhuijarista Maria Åkerblomista. "Jonkinlainen", koska elokuvan päähenkilö on oikeastaan Salome, yksi Åkerblomin hyväksikäyttämistä nuorista tytöistä. Åkerblomin elämässä oli monia käänteitä, mutta elokuva keskittyy 1920-luvun loppuun, jolloin Åkerblomin "perhe" siirtyi Keski-Pohjanmaalta Helsingin Meilahteen. Aika vapaasti käsikirjoitus suhtautuu tositapahtumiin, esimerkiksi pako vankijunasta ei näytä menevän aivan samalla tavalla. Pieniä välähdyksiä Senaatintorin liepeiltä, mutta pääosin elokuva tapahtuu Meilahden kartanossa. Louise Brooksia ihaileva Pihla Viitalan Åkerblom jää aika etäiseksi, mutta touhua motivoiva rahanhimo tulee selväksi. Salomea esittävä Satu Tuuli Karhu onnistuu oikein hyvin. Kokonaisuutena en oikein innostunut elokuvasta, raskassoutuista menoa. 

6 kommenttia:

  1. Eikö tk-yiluutnanttikin sympatiseeraa Louise Brooksia, saakeli vieköön!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän niin voi sanoa.
    https://arijuntunen.blogspot.com/2017/11/gw-pabst-die-buchse-der-pandora.html

    VastaaPoista
  3. Eläessämme jälleen 20-lukua, on kulttuurihistoriallisesti riemastuttavan viihdyttävää tarkastella kiihkeästi jazzaavaa-jammaavaa 1920-lukua, jonka meillä kirjoihin-kansiin tyylikkäästi paketoi itsekin tyylikäs, kiihkeästi tupakoiva kulttuurikriitikko, radion äärellä maailman pulssia öin-päivin tunnustellut Olavi Paavolainen.
    Suurempia ynnä pienempiä huijareita tosiaan riitti, kunnes meno sakkasi mustana torstaina 24.10.1929.

    Lopullinen mahalasku tapahtuikin sitten 1940-luvulla, jota sitäkin loistava Olavi Paavolainen oli seuraamassa Mikkelin Päämajasta käsin tk-luutnanttina; nyt on näköalapaikalla Olavin hengessä kaljoitteleva tk-yliluutnantti Arde...

    VastaaPoista
  4. ... pian meidän päidemme yli tehdään taas kauppaa Ribbentrop-Molotoff -tyyliin, yli kahden kilomeetrin kiitoradan vaativat F-35set eivät ehdi edes saapua, kun kaikki menee jo päin helfvettiä, sumukaljasukupolvi päätyy sotkun kautta suoraan tykinruuaksi ja me vaarit saadaan tyytyä Ziguliin ynnä kvassiin elomme ehtoossa, saatana!

    VastaaPoista
  5. Ja, paskantamokupla puhkeaa joka tapauksessa 2022.

    VastaaPoista