Pietarissa, Tallinnassa ja Turussa vaikuttanut saksalainen arkkitehti Carl Ludwig Engel saapuu 1816 Helsinkiin rakentamaan suuriruhtinaskunnalle pääkaupunkia. Viikilän pienimuotoinen romaani koostuu Engelin fiktiivisistä synkistä päiväkirjamerkinnöistä kuolemaan 1840 asti. Engel kiroilee kivisen niemen kallioita ja saatanallista säätä. Paljon merkintöjä Charlotte-vaimosta ja sairaalloisesta Emilie-tyttärestä. Oikukas pomo Ehrenström ärsyttää myös. Suhteellisen vähän tekstiä itse työstä, vasta loppupuolella arkkitehti käyskentelee yliopiston ja kirkon rakennustyömailla. Mies kaipaa kotikaupunkiinsa Berliiniin, mutta jämähtää arktiseen Helsinkiin. Teos on runoilijana aloittaneen Viikilän ensimmäinen proosateos. Kovaa suitsutusta on tullut Finlandia-palkintoa myöten. Teos on siis varsin suppea ja nopealukuinen. Runollisuus näkyy suorasanaisemmassakin tekstissä, mutta ei minusta oikein lähde lentoon. Engelin havainnot ovat liian alakuloisia, arkipäiväisiä ja tylsiä. Koleraepidemia riehuu kaupungissa, sairas valas ajautuu satamaan, venäläisiä rakennusmiehiä mätkähtää telineiltä maahan, mutta Engel ei juuri kulmakarvojaan kohota. Kokonaisuus jää varsin vaisuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti