Odottelin viime tiistaiaamuna Kajaanin Prismassa ajan kulumista klo 9 kohti, jotta saisin ostettua pari ennen kokeilematonta oluttölkkiä. Kansallisen kulttuuriperinnön klassikkotilanne siis. Alehyllyssä silmiin sattui tämä Röngän kirja vuodelta 2017. Olin metalliteollisuudessa töissä, kun 90-luvun suuri lama alkoi. Sain kutsun yt-neuvotteluun, siis ihan neuvottelupöydän ääreen, koska olin "ylempien" toimihenkilöiden luottamusmiehen sijainen. En ollut mikään ay-aktiivi, mutta ammattiliitto järjesti hyviä bileitä ja virkistysmatkoja Euroopan terästeollisuuskohteisiin, mm. Belgian Gentiin. Neuvottelu oli mielenkiintoinen kokemus, mutta ei mitään verrattuna myöhempiin yt-kuvioihin.
Röngän kirja näytti takakannen perusteella kuvaavan it-firman yt-kierroksia peilaamalla ne Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen. Mielenkiintoista. Olen reservissä kenttätykistöyliluutnantti ja kiinnostunut sotahistoriasta, varsinkin toisesta maailmansodasta ja erityisesti Suomen jatkosodasta. Kun ns. it-kupla puhkesi kesällä 2001, olin mahdollisimman hankalassa paikassa. Jatkosotavertauksena voisi olla sijainti etulinjassa Valkeasaaressa kesäkuussa 1944. Kun olin ensimmäistä kertaa massiivisen tykistökeskityksen, öh, siis laajan yt-neuvottelun kohteena, niin kokemusta voisi verrata armeijatermein ns. unohtumattomaan elämykseen. Sitten yt-kierroksia monenlaisilla tvisteillä on riittänyt, olen niiden kaikissa liemissä keitetty parkkiintunut veteraani.
Olen lukenut Matti Röngältä yhden Viktor Kärppä -romaanin, joten tiesin miehen osaavan kirjoittaa. Asuntoni on täynnä kirjoja ja olen viime aikoina vältellyt uusien fyysisten kirjojen hankintaa. Mutta kun huomioin edellä kuvatun taustan ja kuuden euron hinnan, niin ostopäätös syntyi.
Romaani on yllättävän vakava ja asiallinen, odotin huumoria paljon enemmän. YT-prosessit etenevät hitaasti, vähän tylsästikin. Tuntemattomaan on saatu kohtuullisia verrannollisuuksia, mutta oikeastaan odotin paljon nokkelampaa kuviota. Romaani rönsyilee sivuun, on toimiston muuttoa, virkistyspäivää ja muuta yt:hen liittymätöntä. Itse potkujen antamistakin vältellään viimeiseen asti. En oikein saanut selvää, mitä Rönkä oikein romaanillaan haluaa sanoa. Ahdistusta on siis liian vähän ja satiirina ei toimi ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti