Lissabonin matkailijoille yleensä suositellaan pistäytymistä Sintran vuoristokylässä, jossa näyttäviä palatseja yms. Aiemmilla reissuilla en ole asiasta innostunut, mutta tällä kertaa ajattelin sen sopivan ohjelmaan. Siis kun olin joulukuun alussa tulossa tänne. Kun matka sitten omikronin takia siirtyi maaliskuun lopulle, olin jo huomattavasti skeptisempi. Turisteja varmaan liikaa. Piipahdin silti keskiviikkoaamuna klo 10 Rossion rautatieasemalla, mutta jonot lippuautomaateille ja lipputiskeille toivottoman pitkät. Nostin kädet pystyyn, tässä vaiheessa elämää ei ole enää mitään ämpärilistasuorituspaineita enkä muutenkaan ole palatsityyppiä. Tsekkasin 1976 Leningradissa Talvipalatsin ja Pietarhovin, siinä oli minulle tarpeeksi.
Päätin pysyä mukavuusalueellani ja hyppäsin metroon kohti Benfican Estádio da Luzia. Joulukuussa oli suunnitelmissa jopa tsekata Benfican ja Sportingin derbymatsi, joka olisi osunut matkan ajalle. Nyt maaliskuuhun osui Portugalin MM-jatkokarsintamatsit, jotka pelattiin Portossa. Lissabonissa ei tällä viikolla yhtään ottelua. Mutta ei se mitään, itseänihän nykyään kiinnostaa enemmän menneisyyden jalkapallo kuin nykymatsit. Eusébion patsas oli heti stadionin ulkopuolella. Paljon on harmittanut, että en koskaan nähnyt Eusébion pelaamista. Portugali ei selvinnyt vuosien 1970 ja 1974 MM-lopputurnauksiin eikä Benfica Eurocupien finaaleihin 70-luvun alussa.
Varsinaista Benfican museota oli stadionilta hankala löytää ja kun sinne lopulta pääsin, ovelta ei saanut ostettua lippua. Piti palata patsaan lähistölle Benfica-rättikauppaan ostamaan lippu. Neuvostoliitto-meininki jyllää jopa Portugalissa. Museo varsin mittava, mutta jokseenkin sekava. Näyttely ei edennyt kunnolla kronologisesti, vaan ajassa liikuttiin edestakaisin. En mikään suuri Benfican fani ole, mutta olisin kyllä toivonut suurempaa painotusta 1960-luvun suuruuden vuosiin. Itse Eusébiosta oli paljonkin tarinaa, mutta ei muista ajan tähdistä. Itseäni lämmitti ehkä eniten vuoden 1984 EM-kisojen supertähden Nenén kengät. Museosta poistuessa muuan jenkkinainen ilmeili lasin takana pällistelevälle valkopääkotkalle, joka kuikuili samaan tahtiin takaisin. En tajunnut, että kyseessähän oli tietysti Benfican kuuluisa maskotti Vitória, joka lentelee ennen Benfican matseja ja laskeutuu sitten täydentämään olemuksellaan Benfican logoa. En älynnyt siis ottaa kuvaa, mutta onneksi bongasin julkkiksen!
Takaisin metrolla Baixaan, en oikein keksinyt muitakaan olutpaikkoja, joten tallustelin iltapäiväoluille CANILin baariin. Hiljaista oli taas, ainoana asiakkaana pysyttelin pitkään. Musalta saisonia, olisikohan nimi viittaus Linda Hamiltonin Terminator-hahmoon Sarah O'Connor. 5,8 %. Vaaleaa, sameaa, esterejä, hedelmää, mutta ei niin hyvä kuin edellispäivän belgi Cascaisissa. Kuivaa on, ei hapanta, mutta jokin mausteinen sivumaku, joka ei täysin miellyttävä. Lissabon, CANIL Douradores, 30.3.2022.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti