Godardin parhaan kauden loppupuolen teos vuodelta 1966, olen nähnyt ehkä vain kerran. Kuvattu Pariisissa joulukuussa 1965, sateinen pimeä Pariisi, nuoret päähenkilöt lusmuilevat kahviloissa, baareissa, itsepalvelupesuloissa, itsepalveluvalokuvaamoissa ja itsepalvelulevyäänittämöissä. Maupassantin novellit lähtökohtana, mutta ilmeisesti Godard ei niistä mitään käyttänyt. Melkoisen tylsää monologijutustelua alkupuolella, olin jo nukahtaa. Godardille tyypillinen satunnainen ammuskelu kadulla piristää leffaa, joka on varmaan kuuluisin välitekstistään, jossa henkilöiden todetaan olevan Marxin ja Coca-Colan lapsia. Ja tässä vaiheessa uraansa Godard tarkoitti taatusti Karlia eikä Grouchoa. Ei tämä Godardin parhaita ole, mutta Jean-Pierre Léaud piristää tyypillistä angstia ja iskelmälaulaja Chantal Goya esittää mukavasti itsensä kaltaista hahmoa. Eva Greenin äiti Marlène Jobert mukana myös. Bob Dylan mainitaan useamman kerran ja Brigitte Bardot heittää cameon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti