NHL oli 1970-luvulla legendaarisessa maineessa Euroopassa, ehkä osittain siksi, että pelejä ei täällä näytetty televisiossa. Yksikään eurooppalainen, suomalaisista puhumattakaan, ei ollut siellä menestynyt yksittäisiä otteluita pitemmälle. Suomenkin tähdet Ketola ja Riihiranta suuntasivat näihin aikoihin kilpailjaliigaan WHA:han, jota itse pidin vanhojen raakkien (Bobby Hull, Gordie Howe, etc) hautausmaana. Todelliset huiput pelasivat NHL:ssä. Bobby Orr ja Brad Park olivat silloin NHL:n kovimmat puolustajatähdet. Atlantin takaa alkoi vähitellen kuulua hämmentäviä tietoja, että Salming pystyi pelaamaan samalla tasolla. Tunsin myös asiaankuuluvaa kateutta ruotsalaisia kohtaan. Siihen aikaan Ruotsi pelasi jalkapalloa MM-kisoissa muiden huippujen kanssa, heillä oli Björn Borgin ja Ingemar Stenmarkin kaltaisia tähtiä trendilajeissa ja nyt vielä Salming löi läpi NHL:ssä. Suomalaiset menestyivät vain tylsissä kestävyyslajeissa.
Salmingin legendaarinen maine sementoitui sitten 1976 ensimmäisessä Canada Cupissa, joka näytettiin myös Suomessa. Salming sai Torontossa samanlaiset kunnianosoitukset kuin Kanadan omat tähdet. Salming jatkoi pelaamista huipulla 1990-luvun alkuun asti, mutta oma kiinnostukseni jääkiekkoon lopahti. 1970-luvun muistot olivat kuitenkin niin vahvat, että 2015 Torontossa käydessäni vierailu Hockey Hall of Famessa oli itsestäänselvä ohjelmanumero. Siellä tietysti Salming oli hyvin esillä ja miehen patsaskin löytyi kotihallin edestä Darryl Sittlerin vierestä. Viime kesänä sitten kantautui tieto Salmingin ALS-taudista, joka nujersi nopeasti pohjoisen soturin. Masentavaa, mutta muistot jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti