perjantai 30. joulukuuta 2022

Pelé


 Olen pitänyt itseäni onnekkaana, koska ehdin nähdä vuoden 1970 MM-kisojen finaalin ja Pelén parhaimmillaan. Toisaalta hieman harmittaa, että se sitten onkin ainoa suora kiinnekohta Peléen. Saatoin nähdä samoissa kisoissa muitakin Brasilian pelejä, mutta ne eivät jääneet mieleen. Finaali sentään syöpyi selkärankaan. Muistan myös miten ensi kerran pääsin kunnolla analysoimaan peliä ja pelaajia, kun koulun alkaessa syksyllä keskustelin opettaja Heikki Rimpiläisen kanssa. Vanhempani eivät olleet jalkapallosta kiinnostuneita ja kaverini olivat jotenkin lapsellisia. Heikin kanssa ihmeteltiin miten Pelé pystyi finaalin ensimmäisessä maalissa kohoamaan puolustajien yläpuolelle ja jäädä sinne odottamaan keskitystä. Sitten hallittu pusku alaspäin verkkoon. Pelasin silloin itsekin innokkaasti, mutta pääpelini oli heikkoa. En edes pitänyt sitä kovin tärkeänä. Sovittiin Heikin kanssa, että Pelén innoittamana ryhdyn kehittämään tätäkin osa-aluetta. Yritin kyllä, mutta hyvää pääpelaajaa ei minusta koskaan tullut. Ehkä onnekkaastikin, koska senaikaiset nahkapallot imivät sateella vettä itseensä ja niiden puskeminen oli raskasta, vaarallistakin kuten sittemmin on kuultu.


Pelén pelaamista en siis sitten kesäkuun 1970 jälkeen nähnyt. Santosissa hän pelasi vuoteen 1974, mutta ei enää lähtenyt Länsi-Saksan MM-kisoihin. Brasilialla oli silloin keskinkertainen joukkue, olisi ollut mielenkiintoista olisiko Pelé voinut nostaa sen kamppailemaan mestaruudesta. Vuoden tauon jälkeen hän yritti nostaa USA:ssa pelin suosiota New York Cosmosissa kolmen kesäkauden ajan. Sitä vaihetta en arvostanut ollenkaan, USA oli vanhojen pelaajien hautausmaa. Uransa jälkeen Pelé pysyi otsikoissa erilaisissa yhteyksissä, välillä ansiokkaasti, mutta useammin epämääräisesti hieman noloissa merkeissä. Ei hän sentään samanlaiseen syöksykierteeseen ajautunut kuin Maradona. 


Kun Pelé lopetti, häntä pidettiin yleisesti siihenastisen jalkapallohistorian parhaana pelaajana. Jotkut vanhat käävät mutisivat jotain Alfredo Di Stéfanosta, mutta Pelén kolme maailmanmestaruutta yleensä hiljensivät Real Madridin tähden kannattajat. MM-menestystä onkin yleensä arvostettu eniten, kun eri aikakausien pelaajia on yritetty verrata. Itseäni on aina hieman ärsyttänyt Pelélle merkityt kolme voittoa. 1962 hän pystyi pelaamaan vain kaksi alkulohkon ottelua, joten minusta tätä mestaruutta ei pitäisi laskea mukaan. Vaikka virallisesti niin tietysti tehdään. Siksi Pelé ei tässä mielessä aivan ainutlaatuinen ole, kahden mestaruuden pelaajia on useampia. 


1970-luvun suurimmat tähdet Johan Cruyff ja Franz Beckenbauer eivät yleisen näkemyksen mukaan kohonneet aivan Pelén tasolle. Kovin erilaisia pelaajia he kuitenkin olivat, vertailu on erittäin vaikeaa. Diego Maradona sitten pelasi suhteellisen Pelé-tyylistä roolia, vaikka enemmän keskikenttäpelaaja olikin. Olenkin yleensä arvioinut, että Maradona oli monipuolisempi ja parempikin pelaaja kuin Pelé. Jos César Menotti olisi valinnut 17-vuotiaan Maradonan MM-joukkueeseensa 1978, asiasta ei edes paljoa keskusteltaisi. Pelén ongelma on sekin, ettei hän koskaan pelannut eurooppalaisissa kovissa sarjoissa. Maradona mokasi yleismaineensa uran jälkeen, mutta se ei pyyhi saavutuksia pois. Luulin pitkään tilanteen jäätyvän tähän asetelmaan, mutta niin vain Lionel Messi sitten lopulta ylitti Maradonankin meriitit.


Mutta tuo on turhaa spekulointia, Pelé oli yksi suurimmista pelaajista ja ehkä kaikkein vaikutusvaltaisin jalkapallon suosion kasvattajista. Hän innoitti nuoria ympäri maailmaa aivan ainutlaatuisella tavalla.


1 kommentti:

  1. Puhelinlaitoksilla, kyllä, yksityisillä ynnä tiukasti paikallisilla, osuuskunnilla ynnä osakeyhtiöillä oli jo 1970-luvun alussa laaja valikoima edistyksellisiä palveluita; muistan tuolloin Raumalla soittaneeni päivän vitsi -palveluun; todettiin siellä, että jos Ele Alenius olisi nuoruudessaan ryhtynyt jalkapalloon, olisi hänestä tullut Pele Alenius. Nythän ovat molemmat herrat siirtyneet yläkerran pelikentille ajallisesti vieri vieressä, saatana!

    VastaaPoista