Toisen maailmansodan loppupuolella Hollywood osallistui monin tavoin sotaponnisteluihin. Monet fiktioleffat sisälsivät propagandistisia aineksia Casablancasta lähtien. Tämä Anna Seghersin romaanin sovitus vuodelta 1944 sijoittuu samaan asetelmaan, vaikka ei sotaleffa olekaan. Olen nähnyt elokuvan ennenkin ja muistikuvat hyviä. Ollaan 1936 Mainzin tienoilla (kuvattu tosin kokonaan MGM:n studioilla) ja seitsemän keskitysleirivankia karkaa. Kuusi jää kiinni nopeasti, mutta Spencer Tracyn pakoilua seurataan koko leffan ajan, voiceoverin heittää kaikkitietävä kuollut kohtalotoveri. Tunnelma on todella synkkä varsinkin alkupuolella, selvää film noirin kuvastoa. Loppupuolella alkaa korostua niin sanottu sanoma, jonka mukaan saksalaisisssakin on inhimillisiä olentoja ja heidän "voittonsa" on väistämätön. Tämä vähän heikentää teoksen elokuvallisia ansioita, mutta aika ryhdikkäästi maaliin silti päästään. Kovin vähän huumoria leffassa on, mutta onpa aihekin vakava. Mutta ei siis ollut aivan niin hyvä tällä kertaa kuin muistelin.
Fiktion käyttämisessä Natsi-Saksan vastaisesa propagandassa oli muistaakseni sellainen este alunperin, että elokuvissa ei saatu näyttää muita valtioita huonossa valossa. Tämä laki muuttui sitten 40-luvulla. Pitäisi lukea Steven J. Rossin kirja Hitler in Los Angeles aiheesta, siinä kai sanotaan aika suoraan että Hollywoodissa Natsi-Saksalle myönteiset voimat olivat alunperin vastaisia voimia huomattavasti vahvemmat.
VastaaPoistaNiin taikka näin, "esteet" poistuivat Japanin osalta 7.12.1941 sen hyökättyä Pearl Harboriin, ja, Saksan osalta Hitlerin julistettua sodan Ameriikan Yhdysvalloille 11.12.1941.
Poista