Romaanissa on vain kolme pitkää lukua. Oikeastaan ne ovat eri episodeja, novellikokoelman tapaan. Glasheen jatkaa kertojana, osa henkilöistä on samoja, mutta jokaisessa luvussa oma tarinansa. Oikeastaan hieman eri tyylisuuntiakin. Avausluku oli hitchcockiaaninen väärä mies pakosalla -trilleri, kun taas kakkososa on kylmän sodan vakoilutarina. Hypätään vuoteen 1955, edelleen Sydneyssä. Glasheen on nyt 28-vuotias (siis oikeastaan alaikäinen edellisen luvun draft dodgeriksi). Glasheen sotkeutuu Titon vastarintaliikkeen edustajiin, kroatialaisiin Ustaša-miehiin. Musiikkibisnestä, rock 'n' rollin Australiaan tulo, Bo Diddley, kommunismiparanoiaa. Tämä osa toimii kuohkeammin kuin avausluku.
Kolmannessa pisimmässä luvussa edetään kaksi vuotta. Siis 1957, Little Richard ja Eddie Cochran laskeutuvat Kingsford Smithin lentokentälle. Gene Vincent yhtyeineen on ryypiskellyt koneessa niin paljon, että heidät on tiputettu matkalla Havaijille ylimääräisellä välilaskulla. Glasheen toimii nyt kiertuemanagerina ja jalokivivarkaana. Doyle tukeutuu nyt todellisiin tapahtumiin Little Richardin ja kumppanien ensimmäisellä Australian kiertueella. Tässä osassa on mukavasti hilpeää huumoria ja lopussa nivotaan koko paketti kasaan kohtuullisen tyydyttävästi. Doylen teos on paljon parempi kuin edellinen lukemani Sydney-teos Peter Corrisilta. Ei tämäkään mikään merkkiteos ole, mutta viihdyttävää ja juohevaa luettavaa. Doyle on jatkanut Glasheen-sarjaa, mutta ehkä mielenkiintoa ei riitä enää niihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti