Australian reissun aikana Urhon pubissa oli alkanut pienimuotoinen cask-festivaali. Toinen versio jo näköjään tapahtumasta. Olen ilmeisesti missannut ensimmäisen kokonaan. Pääsin myöhään paikalle, mutta viisi caskia oli vielä tarjolla. Olarin tutun USBin lisäksi neljä olutta Tuusulasta. Aloitin teekkarimaisesti nimetyllä Äpyllä (tuplalasikuvassa oikealla), 4,5 %. Pehmeä, kuiva, nihkeä. Ei katkera vaan kitkerä. Tämä oli heti alkuun ikävä pettymys, en tykännyt mausta ollenkaan. Luin jälkeenpäin, että olueen on lisätty veriappelsiinia. Siellähän se syyllinen tietysti on, ei pitäisi mennä moista tekemään.
Bastu vähän vahvempi, 5,0 %, kuvassa vasemmalla. Tämä oli selvästi parempi, vaikka pehmeys alkoi jo tuntua flätiltä, ehkä liian lämmintäkin. Tässä oli raikkaammin kypsää hedelmäisyyttä, kuiva kokonaisuus, joskaan ei katkeraa. Humalina Columbus, Amarillo ja Ekuanot. O'Maku kevyt dry stout, vain 3,9 %. Tässä caskaus näyttää voimansa, ohueen runkoon tulee näppärästi hienopiirteisiä sävyjä, paahteisuutta, suklaata, lakritsaa, hedelmäisyyttä. Selvästi kolmikon parasta jälkeä. EKG, Fuggles ja Magnum. Vielä parempi oli West Coast IPA, 6,0 %. Tämä tuli kellarista käsipumpulla, eikä painovoimalla tiskillä lepäävästä astiasta. Selvästi viileämpää, joten aikaisempien oluiden liika lämpö korostui nyt selvästi. Tässä myös hiilihappoa enemmän, joten aikaisempien oluiden flättiys korostui lisää. Trooppishedelmäinen, monimuotoinen, katkeruuttakin. Ensimmäisen oluen pettymyksen jälkeen siis fiilis parani koko ajan. Ehkä WCIPA ei caskauksesta erityisemmin hyötynyt, mutta se jo alunperin selvästi hyvää kamaa. Cascade, Chinook, Simcoe, Columbus, Citra. Urho, 28.3.2023.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti