Pekka Visuri: Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941

 Jatkosodassa Mikkelin päämajassa Wehrmachtin yhteyskenraalina toiminut Waldemar Erfurth piti tarkkaa päiväkirjaa, josta on julkaistu vuoden 1944 osuus jo aiemmin. Sitä en ole lukenut, mutta nyt vietin vappuni lukemalla Erfurthin päiväkirjaa kesäkuun 12. päivästä alkaen vuoden 1941 loppuun. Visurin suomentamassa teoksessa on pitkä 120 sivun Visurin kirjoittama johdanto ja taustoitus. Se on hyödyllinen, mutta ehkä lyhyempikin esittely olisi riittänyt. Visuri kirjoittaa hyvin, mutta ei ehkä tarjoa mitään oleellista uutta. Kirjan paras anti on ilman muuta Erfurthin omakohtaiset huomiot Suomesta, suomalaisista ja tietysti suomalaisista sotilaista. 

Valokuvissa Erfurth on näyttänyt melkoisen vanhalta nuorekkaan Mannerheimin rinnalla. Ikämies hän olikin, 1941 62-vuotias, mutta tietysti paljon Mannerheimia nuorempi. Mies oli jo eläköitynyt armeijasta, mutta palasi 1930-luvulla tutkimushommiin ja valmistui vanhoilla päivillään tohtoriksikin. Suomen komennus piti olla lyhyehkö, mutta toisin kävi. Tehtävä ei ollut helppo, hänellä oli matriisiorganisaatioasema, piti raportoida sekä maavoimien esikunnan OKH:n päällikölle Franz Halderille että koko Wehrmachtin esikunnan OKW:n operaatiojohtajalle Alfred Jodlille. Suomen Lapissa toimivat saksalaisjoukot olivat OKW:n ohjauksessa ja Leningradin suuntaan hyökkäävät armeijat OKH:n johdosssa. Ilmavoimat ja merivoimat vielä erikseen. Erfurth piti tiivistä yhteyttä näihin kaikkiin suuntiin ja tietysti kaikkiin suomalaisiin sidosryhmiin. 

Kesäkuun lopulla Erfurth siirtyi Mannerheimin päämajan mukana Mikkeliin. Ongelmia sotatoimien koordinoinnissa näyttää olleen alusta alkaen. Mitään sopimuksia tai sitovia suunnitelmia Saksan ja Suomen armeijoilla ei ollut. Vielä kesäkuun lopulla saksalaisten jo aloitettua sodan Mannerheim suunnitteli hyökkäävänsä ensin Laatokan länsipuolelle Kannakselle eikä saksalaisten haluamaan suuntaan itäpuolelle kohti Syväriä. Pohjoisessa kaikki meni pieleen alusta asti. Suurimmaksi syntipukiksi Erfurth näyttää leimaavan Rovaniemellä operaatioista vastanneen esikuntapäällikön Erwin Buschenhagenin. Painopistettä ei ollut, saksalaiset ja heille alistetut suomalaiset hyökkäsivät kolmeen suuntaan Petsamosta Murmanskiin, Sallasta Kantalahteen ja Kuusamosta Kiestingin/Louhen suuntaan. Maaston vaikeus ja venäläisten vastarinta tulivat täytenä yllätyksenä.

Erfurthin mukaan Laatokan itäpuolen hyvä tiestö tuli suomalaisille yllätyksenä. Syvärille siis mentiin rivakasti, vaikka tappiot olivat kovat (ei tosin niin kovia kuin Siilasvuolla Kiestingissä). Erfurth noteeraa kovat tappiot, äimisteleekin niitä, mutta arvostaa Mannerheimin ja Karjalan Armeijaa komentaneen Heinrichsin ohella korkealle Talvelan ja Laguksen. Yrittää selitellä Engelbrechtin divisioonan surkeutta Suojärven valtausyrityksessä. Kiirettä näyttää Erfurthilla riittäneen, hän vierailee rintamalla säännöllisesti. Heinäkuussa Laatokan itärannalla, syyskuun lopulla Valkeasaaressa tähystämässä Pietaria ja lokakuussa jopa Raappanan komentopaikalla Rukajärven takana. Syyskuussa Mikkelissä vierailevat sekä Jodl että Canaris. 

1941 ei ollut kokemusta sodankäynnistä suurkaupungissa. Siksi Wehrmacht ei suoraan Leningradiin hyökännytkään, vaan yritettiin näännyttää se piirityksessä. Stalingradissa sitten nähtiinkin millaista moderni kaupunkisodankäynti on. Saartorengas jäi kuitenkin hieman löysäksi. Suomalaisten kanssa oli suunniteltu kädenlyönti Syvärillä. Suomalaiset sinne pääsivät, mutta saksalaisten eteneminen pysähtyi syksyllä Tihvinään. Tämä aiheutti ristivetoa Mikkelissä. Erfurth näyttäytyy erinomaisen diplomaattisena sotilaana, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Huonosti saksaa puhuvat Airo ja Nenonen jäävät vieraammaksi, mutta heitäkin mies näyttää arvostaneen. 

Joulukuussa Mannerheim kävi Rovaniemellä neuvottelemassa saksalaisten komentajan von Falkenhorstin kanssa siitä, miten sotaa pitäisi jatkaa. Neuvottelut jäivät täysin tuloksettomiksi ja Mannerheimin pessimismi kasvoi. Hieman jälkiviisaasti Erfurth kommentoi päiväkirjan jälkikommentissa, että Mannerheimin usko Saksan voittoon hiipui jo tässä vaiheessa. Mutta niinhän tietysti kävi. Erfurth joutuu joulukuun lopussa auto-onnettomuuteen ja päiväkirja päättyy synkissä merkeissä miehen maatessa Mikkelissä sairaalassa.

Tämä on tietysti ainutlaatuinen näkökulma jatkosodan hyökkäysvaiheeseen, joten erittäin kiehtovaa luettavaa. Erfurth keskittyy Suomen tapahtumien ohella tiukasti Leningradin suunnan sotatoimiin, mutta keskinen hyökkäys Moskovaan jää todella vähäiselle kommentoinnille. Se on yllättävää, koska enemmän Erfurth reagoi eteläisempiin Ukrainan tapahtumiin. Tyypillinen pikantti ja huvittavakin detalji on esimerkiksi se, että syyskuun lopulla OKW ja Keitel ennakoivat kanadalaisten hiihtojoukkojen tuloa Murmanskiin. Brittien toimet muutenkin tuntuvat saksalaisia askarruttaneen 1941 enemmän kuin puna-armeija. 

2023 luettuna tällainen teos mielenkiintoisesti heijastuu nykyisiin tapahtumiin. Noin sadan vuoden välein on tehty lännestä vakavia yrityksiä Venäjän barbaarien nujertamiseksi. Kaarle XII:n armeija romahti 1709 Pultavassa, Napoleon palasi Venäjältä verissäpäin 1812 ja Barbarossa hyytyi 1941 Moskovan esikaupunkeihin. Nyt Venäjä tuntuu hajottavan itsensä Ukraina-harhoissaan, mutta lopputulos on epäselvä.